Me allekirjoittaneet täten tunnustamme organisoidusti ja tarkoituksella pyrkineemme aikavälillä 1.1.2006-7.1.2006 rikkomaan uutta tekijänoikeuslakia (tarkemmin 50 b §). Lain perusteluista:
"Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä [50 b §] tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisissa tapauksissa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun palvelun puittessa."
Olemme antaneet spesifisesti tarkoitusta varten perustetun organisoidun palvelun puitteissa ohjeita teosten suojana olevien teknisten toimenpiteiden poistamiseen ja/tai kiertämiseen. Tarkoituksenamme on ollut kyseenalaistaa uuden lain sananvapaudelle asettamia rajoituksia sekä pakottaa viranomaiset ottamaan tarkemmin kantaa siihen, mitä nykyisen lain puitteissa on tulkittava sallituksi tehdä.
| Me allekirjoittaneet olemme tehneet nämä teot ilman ansiotarkoitusta (ja ilman rahallista korvausta). | Me allekirjoittaneet olemme tehneet nämä teot osittain ansiotarkoituksessa (5 sentin korvausta vastaan). |
| Kalle Akseli Sandström | Mikko Rauhala |
| Heikki Hyppänen | Kim Hokkanen |
| Juha Erkkilä | Janne Pirinen |
| Jarno Ristaniemi | Vesa Tapio Autio |
| Jan Mattila | Samuli Pahalahti |
| Ville Koskinen | Sebastian Salminen |
| Miikka Koskinen | Pekko Metsä |
| Sippo Laisaari | Niklas Vainio |
| Raine Matias Laurila | Juuso Valtteri Tähkäpää |
| Antti Silvola | Petteri Kiiskinen |
| Tuomo Valkonen | Topi Toosi |
| Atro Tossavainen | Len Merikanto |
| Jari Vento | Marko Sihvo |
| Aki Pitkäjärvi | Sami Nikkinen |
| Joel Yliluoma | Einar Karttunen |
| Patrik Hirvinen | |
| Jani Patanen | |
| Sakari Ailus | |
| Michael Wikberg | |
| Evert Martola | |
| Janne Saaranen | |
| Jari Aalto | |
| Jaani-Markus Kamila | |
| Jouko Holopainen |