Susikoira Roi

Tämän sivun vitsit veistellyt Mikko Rauhala.

Roi eläkematkalla

Huomasipa susikoira Roi eräänä päivänä päätyneensä eläkeikään koiranvirastaan. Vaiherikkaan elämän elänyt Roi ei nähnyt syytä tylsistyä myöskään eläkepäivinään, vaan päätti tutustua eri kulttuureihin lähtemällä kiertämään maailmaa. Hetken arpomisen jälkeen hän päätti suunnata ensi alkuun Skotlannin ylämaille manner-Euroopan kautta kiertäen.

Roi jakoi osan omaisuudestaan suvun kesken ja realisoi loput unelmansa toteuttamiseen. Sitten eikun reppu selkään ja matkaan. Roi otti lautan Helsingistä Viroon, ja sieltä eteenpäin matkasi käpälää tienvieressä heilutellen. Moni ottikin koiravanhuksen kyytiin, ja Roi pääsi terästämään moninaisten matkojensa aikana kartuttamiaan kielitaitoja.

Matka taittui liftatessa, reitin varrelle osuneita nähtävyyksiä ihmetellessä ja hostelleissa nukkuessa. Välillä jälkimmäisiin osui hyviä uusia tuttavuuksia, joiden kanssa hän vietti päivän, pari milloin missäkin kaupungissa. Varsovassa hänen vastaansa osui seinäkiipeilijäporukka, joka onnistui innostamaan Roinkin kokeilemaan harrastustaan.

Roi tutustui joukkion kanssa paikalliseen sisäkiipeilyrataan ja kokeili helpoimpia kiipeilyreittejä. Tassujen ote ei kuitenkaan kunnolla pitänyt, ja kerta toisensa jälkeen koiravanhus mätkähti maahan. Kokeneemmat kiipeilijät katsahtivat toisiinsa, ja kysyivät, käyttikö Roi mitään jauheita. Roi tästä hieman hätkähti, mutta muut selittivät että kyse oli tietysti tassuihin hierottavista, otetta parantavista aineista.

Eihän aloittelija-Roi sellaisista mitään tiennyt. Joukkion kokenein kiipeilijä valisti, että monet käyttivät tähän tarkoitukseen magnesiumia, mutta hän oli kokenut erityisesti Kaliforniassa louhitun jauhetun kerniittimalmin suvereenisti parhaaksi otetta parantavaksi aineeksi. Roi sai jauhetta hieman kokeeksi.

Johan alkoi tassujen ote pitää, ja vaikkei se Roista asiantuntijaa tehnyt, helpoimmat reitit alkoivat jo luonnistua. Joukkio vietti hauskan kiipeilypäivän, ja illalla hostellilla kaikki olivat jo aivan poikki.

Aamulla Roi kiitti uusia ystäviään harrastukseen tutustuttamisesta, ja sai heiltä vielä ison purkillisen kerniittiä matkalleen Euroopan halki. Nyt hän kokeili jokaisen isomman matkan varrelle osuneen kaupungin kiipeilykeskuksia taitojaan hioen. Tapansa mukaan Roi edistyi nopeasti: Berliinissä kiipeiltiin keskitason reittejä, Pariisissa jo melko vaikeita ja Lontoossa häneltä sujui jo reitti kuin reitti.

Lopulta Roi saapui Skotlantiin, Glasgow'hun. Hän tassutteli paikalliseen kiipeilykeskukseen, maksoi kassalle ja jatkoi paikan isoimman seinän eteen. Viisitoista metriä leveä ja kuusi ja kaksi kolmannesta korkea seinä näytti kutsuvalta, mutta Roille ei enää tavallinen haaste riittänyt. Seinällä oli tässä vaiheessa päivää vain muutama muu kiipeilijä, joten ehkäpä hän kehtaisi pyytää heitä tekemään hetkeksi tilaa.

Kun Roi informoi paikallisia aikeestaan kiivetä seinän jokaisen reitin ensin ylös ja sitten takaisin alas käymättä välillä maassa, he vilkaisivat toisiaan epäuskoisina. Kehtasipa eräs nuorukainen jopa epäillä ääneen, josko noin vanha koira pystyisi kiipeämään edes yhtä reittiä. Roi vain tuhahti, ja nuori kumarsi sarkastisesti ja viittasi käsivarrellaan seinälle haastavasti.

Roi otti roimasti kerniittiä tassuihinsa, ja hypähti vasemmanpuolimmaisen reitin lähtöasemiin. Tämä oli helpoin reitti, joten Roi selvitti sen nopeasti edestakaisin. Paikalliset nuorukaiset katselivat sivusta yllätyksellä, mutta tutkivasti. Miten Roi selvittäisi seuraavan reitin?

Roi hypähti sivuun seuraavan reitin aloituskohtaan, väläytti hampaitaan ja kapusi ylös kuin raketti. Sitten hän suuntasi takaisin alas, ja ei kun seuraavalle reitille. Kiipeilynuorison leuat loksahtivat kerta kerralta enemmän ja enemmän, kun Roi ratkoi koko ajan hankaloituvat haasteet mestarin elkein. Samalla paikalle kerääntyi katselemaan lisää kiipeilijöitä ja paikan henkilökuntaa.

Loppuvaiheessa Roillekin tuli vaikeaa päästä kiipeämään takaisin alaspäin, kun seinämä alkoi kallistua merkittävissä määrin hänen päälleen, mutta kerniitin varmistamin ottein näistäkin selvittiin. Yleisö haukkoi jo henkeään, kun Roi käytyään viimeisen reitin lävitse pompahti lattialle sen alkuasetelmasta. Hetki oli hiljaista, ja sitten suuret suosionosoitukset täyttivät ilman. Aiemmin niin nenäkäs nuori onnitteli Roita suorituksesta ja pyysi anteeksi pahoja puheitaan–ei ollut vanhaakaan koiraa karvoihin selvästi katsominen.

Roi hymähti. Kiipeilijänuoren mielenmuutos oli niin vilpitön, että hän neuvoi joukkiolle kerniittiniksin, vaikka sen lisäksi he tarvitsisivat vielä paljon harjoitusta Roin tasolle päästäkseen. Roi taas neuvottiin erään paikallaolijan veljen pyörittämään hostelliin, josta hän saisi roiman alennuksen, skottien keskuudessa vaikka oltiinkin.

Roi vietti Glasgow'ssa vielä viikon päivät ennen kuin jatkoi matkaansa. Pitkään senkin jälkeen päivittelivät paikalliset kiipeilijät, jotta harva aarilla boulderoi kuin boorilla aulde-Roi.

Roin adoptiosisko

Susikoira Roin teinivuosina haikailivat hänen vanhempansa suuremman lapsikatraan perään. Roin pentueen synnyttäminen oli kuitenkin vaatinut veronsa, ja uusi synnytys olisi ollut äidille riskaabelia.

Harkittuaan asiaa aikansa pariskunta päätti turvautua adoptioon. Molemmat vetivät parasta päälle: isä-Roille laitettiin paraatipanta veromerkkeineen ja viljakäsitöitä harrastavalle äiti-Roille vehnäpunos kaulaan. Perheen liskolemmikki otettiin vielä hihnassa mukaan prameilun vuoksi.

Adoptioviranomaiset suhtautuivat suopeasti hakemukseen, todetusti vastuullisia vanhempia kuin olivat ja lapsiakin piisasi enemmän kuin ottajia: "Teillä kun on varaani voinette joustavasti adoptoida myös suomukkaampia holhokkeja. Meillä olisi tässä kotia vailla oleva kala."

Vanhemmat katsahtivat toisiinsa, ja nyökkäsivät hymyillen. Eivät he suinkaan spesistisiä olleet. Kalan hoitoon tarvittavia välineitä heillä ei ollut, mutta ainahan niitä voi ostaa.

Kotona teini-Roi jo odotteli innokkaasti uutta perheenjäsentä huudattaen metallia walkmanistaan. Äidin avatessa oven hän väänsi volaa hiljemmalle ja pomppi vastaan kysellen innokkaasti, kuka sieltä oli tulossa.

"Uusi siskosi on kala. Isä tulee kohta perästä tankin kanssa", iloitsi äiti.

Roi yllättyi, mutta kiinnostui äkkiä tivaamaan lisää: "Onko se sellainen iso valtameripeto, onko?"

"Ei kulta, peto kyllä, mutta jokin ahvenkala. Iso moiseksi."

"Ei siis hai", nyökytteli Roi lievän pettyneenä ja käänsi volaa kaakkoon. Pomppi hän sitten kuitenkin hevin tahtiin isiä vastaan toivottamaan uutta perheenjäsentä tervetulleeksi.

Vaikkei hai ollutkaan, kala ja koirat sopeutuivat hyvin yhteiseloon. Vuodet vierivät sisäisessä sovussa, mutta perheen ulkopuolelta kantautui hieman riitasointujakin. Naapurin puolen tusinaa ärhäkkää piskiä kiusasivat Roita perheineen muka kummallisista sukulaissuhteista. Raggareiden eskaloitua ilkivaltaan asti rankkuri otti heidät kuitenkin kiinni, ja perheen rauhaisa elo saattoi jatkua.

Roi pentuetovereineen kasvoi aikuisiksi ja muutti pois kotoa, mutta piti tiiviisti yhteyttä perheeseensä. Sitten adoptiosiskokin alkoi pikkuhiljaa aikuistua, ja halusipa hän ylppärilahjakseen ajokortin. Älliä oltiin kirjoitettu pitkää matikkaa myöten, joten vanhemmat suhtautuivat myötämielisesti. Sopiva kulkupeli vain tarvittiin..

No, käpälistään kätevä Roi toki auttoi siskoa pulassa ja erikoisvarusteli siskolleen auton kuskinakvaariolla. Kurssit ja inssitkin menivät läpi kuin vettä vaan, ja kohta koko kylä pääsi ihmettelemään Suomen ensimmäistä auton ratissa viihtyvää merenelävää.

Leppeä elo jatkui vielä seuraavaan jouluun asti, jolloin onnettomuus kohtasi perhettä. Roi, kuten valtaosa sisarusparvesta, oli palannut lapsuudenkotiin juhlan viettoon. Isä teki keittiössä voileipiä ja äiti viimeisteli kiikkustuolissa uusinta rukiista luomustaan loppuperheen availlessa paketteja.

Isä-Roi oli juuri saanut hommansa valmiiksi ja saapui olohuoneeseen välipalatarjottimen kanssa, kun Roi huomasi vaaran suoraan äidin takana: "Kuusi palaa! Ruislei päähän ja menoksi!" Äiti teki työtä käskettyä ja koko lössi pakeni ovesta ulos, kun rankkurilta vapaaksi päässyt raggarijengi tuhopoltti talon joulupuusta alkaen. Rankkuri ja palokunta tulivat tarpeeksi nopeasti hätiin, että henkilövahingoilta vältyttiin, mutta vaisu tuli Roin perheen joulusta silloin. Hyvä, että heillä oli toisensa.

Toinen toistaan auttaen perhe selvisi kyllä eteenpäin, mutta kaikilla tuntui tihutyö henkisesti raskaana. Perheen taloudellinen tilannekin romahti: monen työkyky kärsi kolauksen samalla kun jokainen koki velvollisuudekseen auttaa kotinsa menettäneitä vanhempiaan takaisin jaloilleen. Ei vielä seuraavana talvenakaan ollut Roin autoilevalla kalasiskolla rahaa edes uusiin talvirenkaisiin, vaikka vanhat alkoivat olla jo turhankin kuluneet.

Mutta eipä auttanut, kun äiti-Roi ja isä-Roi soittelivat tytärtään hätiin viemään sairaskohtauksen saanutta lemmikkiliskoaan eläinlääkäriin. Sisko kaahasi paikalle, poimi potilaan kyytiin ja hurautti vastaanottoa kohden. Kuten arvata saattaa, eläinlääkärin liukkaalla parkkipaikalla ei kuluneiden renkaiden pito riittänyt ja auto rysähti päin seinää rikkoen akvaarion.

Onnena onnettomuudessa vastaanoton väki reagoi nopeasti, ja vei molemmat loukkaantuneet eläimet pikaisesti tehohoitoon. Lemmikkiä ei voitu enää pelastaa - ei se pahasti ollut törmäyksessä kolhiintunut, olipahan muutoin elämänsä päässä. Neuvokas eläinlääkäri kuitenkin keksi, että riittävästi käyttökelpoisia elimiä siitä löytyisi pahemmin loukkaantuneen kalan pelastamiseksi. Perhe pääsisi viettämään vielä monta joulua yhdessä, toinen toistaan parempia.

Vaan pitkään päiviteltiin kylillä että miten Roin sisko nyt sillä lailla päätyi köyhyyttään liukastelemaan. Konsensus olikin, että kuha on varaani harva kuski suharoi kuin suskikuha-Roi.

Roi tuutorina

Opiskelipa Roi nuoruudessaan tietojenkäsittelytiedettä. Kuten tietotekniikka-alalla usein kävi, eksyi tämä pätevänä koirana myös töihin ennen opintojen viemistä loppuun saakka. Roi kuitenkin koki, että olisi syytä vielä valmistuakin; tieteellisiä meriittejä toimesta Suomen korkeakoulujen ja tutkimuksen tietoverkon ylläpidossa ei juuri kertynyt.

Siispä Roi oli ottanut vastaan vain osapäiväisen pestin samalla viedessään opintojaan loppuun. Ja kun kerran yliopistollakin tuli vielä hengailtua, pitihän sitä osallistua myös opiskelijaelämään. Kaikista muista kiireistään huolimatta Roi tuli lupautuneeksi tuutoroimaan seuraavaa uusien opiskelijoiden erää.

Roin ryhmään oli joku vääräleuka laittanut erityisen paljon Pekkoja. Tutustumistapaamisessa päädyttiin siihen, että nämä tarvitsisivat uniikit lempinimet. Useilla olikin sellainen valmiiksi, lopuille keksittiin omat lennosta. Kaikille löytyi lopulta korkeintaan lievää irvistelyä aiheuttava kutsumanimi. Oli Pekkoa, Peteä, Pemaa ja vaikka mitä.

Tuutorointi edistyi hyvin, ja opiskelun vastapainoksi saunaillat olivat reteitä. Nautittujen sosiaalisten liukasteiden rentouttamana Roi alkoi havainnoida erään Pekoista olevan aika salskea nuorimies. Roilla ei ollut kauheasti kokemusta miehenpuolista, mutta koska kyse ei ollut sukurutsasta tahi kansantanhuista—mikäpä ettei. Kuormasta ei kuulemma saisi syödä, mutta ei kukaan sääntöä vakavasti ottanut. Reippaasti Roi iskikin miehen mukaansa jatkoille opiskelijoiden läheiselle kerhohuoneelle, jossa oli mukavan rauhallista muiden jatkaessa saunomista.

Viisain mahdollinen paikka kertsi ei kuitenkaan ollut tätä seuranneelle toiminnalle siellä sijaitsevan webcamin takia. Niin Roi kuin seuralaisensakin olivat lievässä laitamyötäisessä kokonaan onnistuneet unohtamaan huoneen tapahtumien olevan reaaliaikaisesti kenen tahansa seurattavissa verkossa.

Opiskelijapiirien sosiaalinen media kuohuikin vielä hyvän aikaa, että harva fuksin penetroi kuin Peksin Funet-Roi.

Roi kemiantunnilla

Koiran teini-iässään Roi yleissivisti itseään lukio-opinnoilla. Kuten arvata saattaa, opinnot sujuivatkin jouhevasti joka saralla. Joskus kuitenkin fysiikka asetti rajoituksensa; Roin tassut ja hampaat soveltuivat ihmiskäsiä huonommin esimerkiksi kemiantuntien käytännön kokeisiin.

Roi pärjäili sinnikkyydellä miten kuten tässäkin, mutta kerran tämän määrittäessä erinäisten reaktioiden lämpömääriä tassujen suhteellinen kömpelyys kävi kohtalokkaaksi. Reagensseja kalorimetriin kaataessaan Roi onnistui nimittäin tipauttamaan mittalasin installaationsa päälle, ja itse mittauslaite pöydälle rymistessään kaatoi vuorostaan käsittelyä odottamassa olevat aineet suoraan Roin päälle.

Roi oli pannut tarkkaan merkille hätäsuihkun juuri tällaisia tilanteita varten, ja hyppäsikin välittömästi sinne. Osa aineista oli kuitenkin reagoinut keskenään ja tarrannut tiukasti sankarimme turkkiin, eikä niitä saanut enää huuhdeltua pois. Aine ei kuitenkaan onneksi tuntunut ärsyttävän ihoa, ja opettajan avulla se myös varmistettiin nopeasti vaarattomaksi. Kunnes Roin karvapeite ehtisi kokonaan vaihtua, se kuitenkin tapahtuman seurauksena loistaisi vienosti pimeässä hetken aikaa aina valojen pimennyttyä.

Opiskelijoiden keskuudessa Roin tarina kiersi vielä vuosien ajan varoittavana esimerkkinä. Nolon jutun opetus otettiin huvittavuudessaankin vakavasti, ja vastaisuudessa harva kaloroi kuin karvahalo-Roi.

Roi ja huligaani

Elipä Roi nuoruudessaan Amerikan ihmemaan aavoilla aroilla. Viljelyn lisäksi Roi oli harjaantunut säilömään pilaantuvia elintarvikkeita eri tavoilla. Tämä asiantuntemus oli kyläyhteisölle elintärkeää, ja Roi pitikin säilömiskursseja ja autteli naapureitaan asiassa miten parhaiten taisi.

Olipa Roilla myös vaimo ja aikamoinen pentukatras, ja ennen pitkää pariskunta rupesi käyttäytymään tottumuksen voimalla hieman isällisesti ja äidillisesti myös muuta yhteisöä kohtaan. Vanhemmuutensa määrittämää pariskuntaa kutsuttiinkin paikallissiirtolaisten kielellä isiksi ja äidiksi.

Elämä sujui pääosin rattoisasti, mutta jokaisessa yhteisössä on ongelmatapauksensa. Erään naapuritilan isäntä oli eristäytyvä, viinoihin menevä ja joskus väkivaltainenkin herra. Asiat kärjistyivät sadonkorjuujuhlilla, jonne mies oli tullut toki pelkän ryypiskelyn perässä. Öykkäri haastoi humalassa riitaa puolen kylästä kanssa ennen kuin illan pimetessä katosi jonnekin.

Aamulla shokki oli suuri, kun mies löytyi juhla-alueen reunamilta kuolleena. Hänellä oli hieman ruhjeita, mutta maallikon oli mahdotonta sanoa, oliko kyseessä surma vai kenties jokin muu kuolinsyy. Kukaan ei myöntänyt ryhtyneensä miehen kanssa tappeluun, mutta harvalta ei olisi motiivia löytynyt.

Kuolinsyyntutkija tilattiin, mutta tapausta ei pidetty suurkaupungissa kiireellisenä, ja saapuminen kestäisi hyvän aikaa. Roi koki velvollisuudekseen auttaa oikeuden toteutumista. Niinpä hän näppäränä koirana paloitteli ruumiin ja säilöi sen spriiliuoksessa purkkeihin odottelemaan tarkempaa tutkimusta.

Kun kuolinsyyntutkija viimein ehti paikalle, olikin helppoa todeta kuolinsyyksi akuutti alkoholimyrkytys. Kehaisipa tutkija vielä, että harva paarian preparoi kuin preerian papa-Roi.

Roi ja karateleiri

Kerran Raahessa asustellessaan Roi huomasi paikallisen karateseuran mainoksen. Vaikka koiralle hampaat ovat luonteva ja tehokas itsepuolustuskeino, mietti Roi että eipä se varmaan haitaksi olisi opetella käpäliäkin tässä paremmin soveltamaan. Tyhjin tassuin se olisi varmastikin myös koiralle kätevämpää kuin välineurheilu.

Niinpä Roi kävi kokeeksi pareissa treeneissä, tykkäsi näkemästään ja liittyi seuraan. Kuukaudet vierivät ja Roi treenikumppaneineen edistyi. Ryhmästä tuli siinä määrin kiinteä kaveriporukka, että kesän saapuessa eräs treenikavereista kutsui muut viikonlopuksi harjoittelemaan mökilleen läheisellä saarella.

Tarjous oli houkutteleva, ja lähes koko porukka pääsikin paikalle. Viikonloppu kului kuin siivillä treenatessa, saunoessa ja uiskennellessa. Moni oli kuitenkin aliarvioinut aktiiviloman evästarpeen, ja sunnuntaisen auringon hiljalleen laskiessa alkoi Roiltakin olla vähissä niin omat kuin lainatutkin einekset, vaikka suunnitelmissa oli lähteä veneilemään takaisin vasta maanantaiaamuna. Saunakaljojakin oli jo oteltu sen verran ettei aikataulua sopinut kauheasti aikaistaakaan.

Saarella oli kuitenkin kalastajaseuran tupa, ja kuinka ollakaan, sieltä löysi joukkiomme pari kalamiestä saaliineen. Kalastajat eivät kuitenkaan olleet siitä solidaarisemmasta päästä, vaan laskivat että voisivat näissä oloissa peräti pyytää kysynnän ja tarjonnan lailla kaloistaan puolet tavallista tyyriimpää hintaa. Useimmat Roin treenikavereista raottivat lompsaansa, mutta Roi itse alhaisine verensokereineen otti ja suutahti haukkuen kalastajat pataluhiksi riistäjiksi. Jotain tunkeista mutisten Roi ravasi syrjemmälle rauhoittumaan harjoitusliikesarjojen parissa.

Jäähdyttyään Roi palasi mökille vielä saunomaan muiden kanssa; kyllähän raavas koira vähän aikaa nälkää kestää. Jaksoipa vielä kuiten naurahtaakin jonkun vääräleuan härnätessä jotta harva Kallalla itaroi kuin illalla kata-Roi.

Roi ja ruokarosvo

Roin asustellessa pohjoisehkolla maatilalla alkoi jokin elukka käydä öisin ruokavarkaissa ulkovarastossa. Haju oli Roille outo, ja voro karkasi keikkojen välillä sen verran kauas ettei sitä kannattanut seurata. Ruokavaras täytyi siis saada kiinni itse teosta.

Valvontakamera tai ansa olisi käynyt päinsä, mutta Roin kunnia vaati saada voron kiinni henkilökohtaisesti. Vastustaja oli kuitenkin myös hoksaavainen eläin, eikä lähestynyt taloa Roin ollessa vahdissa. Nyt tarvittaisiin erityistoimia.

Roi kehitti tallissa pienennyskoneen, jolla saattoi pienentää itsensä murto-osaan oikeasta koostaan. Näin häntä olisi mahdoton huomata silmin, ja hajujälkikin pienenisi samassa suhteessa, eikä sitä voisi erottaa päivän jäämähajuista.

Roi piiloutui miniatyrisoituna kameran kanssa ulkovaraston lähellä olevaan heinäkatokseen odottelemaan. Kuinka ollakaan, heti samana yönä alkoi näkyä varovaista liikettä lähipuskissa. Roi otti kameran valmiiksi. Koska kameran kennokin oli pienennetty ja valo-olosuhteet pihavaloista huolimatta epäoptimaaliset, saadakseen kelvollisen otoksen Roin täytyisi ottaa kohteesta monta lähikuvaa ja liimata ne yhteen jälkikäteen. Mikroskooppisen kameran kääntely ja räpsiminen kävi kuitenkin nopeammin kuin normaalikokoisena, joten tämä ei onneksi ollut suuri ongelma.

Roi sai kuin saikin napattua kuvasarjan, josta varkaaksi paljastui seudulla todella harvinainen napakettu. Rassu oli eksynyt etelämmäksi kuin missä oli tottunut elämään. Roi päätti luonnonystävänä nyt mysteerin selvittyä virittää seuraavaksi kerraksi kuitenkin loukun voidakseen palauttaa ketun sitten pohjoisemmaksi oikeammalle asuinseudulleen.

Harvinaisen kuvansa Roi julkaisi luontolehdessä. Sillä Roi voitti suvereenisti vuoden luontokuva-palkinnon, sillä harva naalin panoroi kuin paalin nano-Roi.

Roi ja romukulta

Roi oli kuullut että jalometallibisneksessä olisi rahaa, ja perusti oman romukultaliikkeensä keräämään vanhat korut pois kuleksimasta. Roin maineen siivittämänä liikevaihto kasvoi, mutta voittomarginaalit jäivät kuitenkin yllättävän vähäisiksi. Tuotekehittelypanostusta piti lisätä: Roi linnoittautui labraan. Viikot muuttuivat kuukausiksi, mutta lopulta Roin kemiallinen metodi romukullan rikastamiseksi oli markkinoiden paras.

Roi saattoi viimein laajentaa yritystään ja perustaa lähikaupunkeihin sivukonttoreita. Menestys toi mukanaan stressiäkin, mutta sitä Roi saattoi silloin tällöin purkaa haaraliikkeen hoitoon palkkaamansa Sallan kanssa kaikessa yhteisymmärryksessä. Suhteensa intiimin puolen Roi ja Salla pitivät kevyen diskreettinä, mutta huhuja heilastelusta levisi tästä huolimatta. Kilpailijoiden suusta saattoikin kuulla ihailunsekaista panettelua: "Harva kullan saturoi kuin Sallan kutu-Roi."

Roi ja vatsaflunssa

Susikoira Roin kotiseudulla oli eräänä syksynä varsinainen vatsaflunssaepidemia; seudulla liikkui ainakin pari kolme viruskantaa kaataen merkittäviä osia väestöstä sänkyyn. Roi itse oli tärkeissä pelastuspäivystystehtävissä, joten sairastuminen ei käynyt päinsä. Siispä Roi välttelikin ihmisjoukkoja paitsi välttämättömissä työtehtävissä ja pesi käpäliään ahkerasti niiden nuoleskelun sijaan.

Eräänä päivänä Roi oli kutsuttu kollegoidensa kanssa metsään eksynyttä miestä etsimään. Miehen liikkeistä ei ollut ollut varmoja tietoja, joten kesti jonkin aikaa päästä tästä hajulle. Roita alkoi etsiessä jo vähän janottaa, mutta nyt ei uskaltanut mistä vain lätäköstä hörpätä. Roin etsijätoveri tarjosi Roille vettä pullostaan, mutta Roi huomasi sen olevan enää puolillaan. Huonolla säkällä kaverilla oli virus vielä oireettomana ja mitäs siitä tulisi jos kaksi päivystäjää sairastuisi yhtä aikaa? Roi joutui siis kieltäytymään kohteliaasti ja jatkamaan janoisena.

Kadonnut mies onneksi lopulta löytyi Roin vainun ansiosta hyväkuntoisena, ja Roi pääsi kotiin sammuttamaan janonsa itse vielä varmuudeksi keittämällään vedellä. Voisikin sanoa, että harva noroja varoi kuin varojano-Roi.

Roi ja keskiaika

Keskiaika aseineen ja haarniskoineen oli kiehtonut Roita jo pitkään, ja niinpä tämä päätyi liittymään historian elävöittämisseuraan. Siellä Roi tutustui eri aihealueiden taitajiin, mutta pettymyksekseen lähistöllä ei asunut yhtään aseseppää, rankka ja panostusta vaativa kun oli homma.

Roi päätti korjata asian, opiskeli metallin työstöä ja hankki työkaluja. Ei aikaakaan kun Roin pajasta valmistui miekkoja, suojuksia, kypäröitä ja haarniskoja tilaustyönä, ja tietysti omiinkin kokoelmiin. Keskiaikapiireissä uusi aseasiantuntija sai myös asemalleen soveltuvan lisänimen.

Kerran Roi otti keskiaikakesteihin mukaan uusimman ylpeytensä, pistokeihään ja taistelukirveen yhdistelmän. Kestit sujuivat rattoisasti, kunnes isäntä asetta ihastellessaan hoksasi sen kärjen kulkevan epäilyttävän korkealla. Nopea vilkaisu ympärille paljastikin Roin huomaamattaan tökkineen ja raapineen aseensa kärjellä syviä jälkiä kaikkialle missä olikin kulkenut. Isäntähän tilojensa pilaamisesta sydämistyi käyden sadattelemaan: "Harva katon hilparoi kuin hiton Kalpa-Roi."

Gynekologi-Roi

Roi oli pitkällisen mietinnän jälkeen todennut, että paras tapa päästä haistelemaan naisten haarovälejä olisi praktiikan perustaminen. Fiksuna koirana Roi tempaisikin gynekologin paperit ongelmitta. Erityisen kuuluisaksi Roi tuli irtosolunäytteiden tutkimisessa: pelkästään ylivertaisen hajuaistinsa turvin Roi sai kerta toisensa jälkeen vähintään yhtä tarkat tulokset kuin labrakin. Lopulta Roin nenä hyväksyttiinkin kelvoksi tutkimusmenetelmäksi.

Roin maine näytteet odottaessa tutkivana lääkärinä levisi, ja tämän yhdessä opiskelutoverinsa Hannun kanssa perustama firma kukoisti. Oli siis korkea aika muuttaa opiskelijaluukuista isompiin lukaaleihin. Hannu löysi vähemmän ronkelina uuden kämpän ennen Roita, ja kutsui koko firman tupareihin. Bileissä oli asianmukaisen lennokas meininki, ja viina virtasi valtoimenaan.

Aamulla parivaljakon heräillessä hoitsujen keskeltä Hannusta ei irronnut kuin heikkoa örinää. Roi, vaikka melko huterassa olotilassa tämäkin, päätti käydä keittämässä kahvit, josko siitä olisi hieman apua. Vapisevin tassuin Roi kävi työhön: vedet loiskuivat ja purut roiskuivat hieman pöytiä ja lattioitakin pitkin, mutta kahvit saatiin kuin saatiinkin keitettyä. Kuppeihin kahvia kaataessa Roin kohmeloiset käpälät kuitenkin pettivät: kahvia loiskui ympäri huonetta Roin tassujakin poltellen, ja yksi kuppikin rikkoutui pudottuaan hötäkässä lattialle. Kolina riitti herättämään pari vähemmän kanttuvei ollutta tuparivierasta toteamaan tilanteen, ja parin seuraavan kuukauden ajan Roin praktiikassa tuli tutuksi lentävä lause: "Harva pannulla haparoi kuin Hannulla Papa-Roi".