Susikoira Roi

Tämän sivun vitsit veistellyt Mikko Rauhala.

Roi Keski-Maassa

Kävipä kerran kauniin kuulaana kevätaamuna niin, että koelentäjänä kunnostautuneen susikoira Roin lentokoneesta räjähti vailla sankarimme omaa syytä moottori. Punaisten valojen välkkeessä ja varoitusäänien ulinassa Roi kiskoi ohjaimia miten parhaiten taisi, mutta fysiikka ei armahtanut piloteista parhaintakaan. Syöksykierre oli tosiasia.

Koska kierteessä olevasta koneesta ei voinut käyttää heittoistuinta kovin matalalla, Roi päätti iskeä pelastautumisnappia saman tien. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Roi hakkasi nappia yhä uudestaan ja uudestaan, mutta räjähdys oli epäilemättä vaurioittanut pakomekanismia. Roi irvisti ja yritti parhaansa vielä oikaistakseen epävakaata lentokonetta. Alla häämötti Atlantin valtameri, mutta pehmeää laskua ei yliäänennopeudella ollut odotettavissa veteenkään. Roi kiskoi ohjaimia vimmatusti, ja koneen pyöriminen hidastui, samoin putoaminen–mutta ei tarpeeksi. Atlantti peitti Roin näkökentän, ja...

Roi makasi kyljellään pehmeässä sängyssä. Joka paikkaa jomotti, mutta kipu oli ikään kuin harson takana. Roi muisti elävästi nuoruutensa morfiinikokeilut. Oliko koko juttu ollut huumehoureita? Roi yritti avata silmiään, mutta ei onnistunut. Siitä Roi ei suotta hätääntynyt, mutta kun nuuskaisukaan ei tuottanut mainittavaa aistivastetta, Roi jo hieman hermostui ja päästi pienen vinkaisun.

Kohta jostain kaukaa kuului vaimea mutta tutunoloinen ääni: "Voimme rakentaa hänet uudelleen. Meillä on tarvittava teknologia." Morfiiniharso paksuni Roin tietoisuuden haipuessa mustaan tyhjyyteen.

Kun Roi seuraavan kerran heräsi, kuva iskeytyi hänen aivoihinsa kuin miljoona volttia; ei puhettakaan mistään silmäluomien laiskasta availusta torkkujen jälkeen. Roin edessä oleili kokonaista kolme lääkäriä ja joukko hoitajia, jotka katselivat Roita odottavasti. Heidän vierellään seisoi valppaana kolme sotilaspoliisia.

Roi vilkaisi ympärilleen ja nuuhkaisi ilmaa. Hajuaisti oli takaisin, mutta se tuntui etäiseltä, heikolta, ja siinä oli metallinen vivahde. Sitten Roi huomasi, että hänen näkökenttänsä oli muuttunut neliskanttiseksi laajakuvaksi.

"Olen...ko minä elokuvissa?" Roi kysyi hämmentyneenä. Aivot olivat vielä hieman uniset, jos silmät eivät olleetkaan.

Tohtoreiden suupielet vääntyivät voitonriemuiseen hymyyn, ja keskimmäinen antoi oikeanpuolimmaiselle yläviitosen. "Et suinkaan. Tervetuloa takaisin elävien kirjoihin, Roi!" keskimmäinen tohtori, kulkuluvan mukaan Smith, toivotti.

"Elävien..?"

"Niin! Kärsit pahasti pudotuksestasi stratosfääristä, mutta saimme kuin saimmekin sinut kursittua kasaan. Valitettavasti jouduimme korvaamaan aika paljon osia, mutta toivottavasti kaikki toimii. Koetapa nousta varovasti seisomaan?"

Roi teki työtä käskettyä. Oikean etutassun lihakset tuntuivat vastaavan, mutta vasen etutassu ja molemmat takatassut tuntuivat oudon poissaolevilta. Silti hän nousi pystyyn normaalisti.

Tohtorit riemuitsivat taas keskenään. "Katsos, Roi, jouduimme korvaamaan jaloistasi kolme kyberneettisillä raajoilla. Yhden onnistuimme pelastamaan. Samaten kallosi kärsi syöksyssä, joten näet nyt kameran kautta, ja vasen korvasi on huippuherkkä mikrofoni, jopa koiran kuuloa tarkempi."

Roi yritti prosessoida asiaa. "Entä... entä hajuaistini?"

Tohtori irvisti. "Niin, korvasimme senkin kyllä, mutta valitettavasti teknologia ei ole vielä koiran nenän tasalla; hajuaistisi ei ole aivan ennallaan, vaikka teimme parhaamme senkin suhteen."

Roi vetäytyi takaisin makuulle ja kääriytyi merkitsevästi kerälle. Sanaakaan hän ei nyt saanut suustaan. Tohtorit ymmärsivät yskän ja vetäytyivät, antaen Roin levätä ja pohtia tilannettaan rauhassa.

Seuraavien viikkojen ajan Roi sopeutui uuteen elämäänsä ilmavoimien tukikohdan sairaalassa ja myöhemmin sen liepeilläkin. Fyysiset testit sujuivat hyvin, jalat kun olivat paljon biologisia vastineitaan voimakkaammat ja kestävämmät. Roi opettelikin juoksemaan kolmella jalalla; biojalasta kun oli tässä hommassa nyt lähinnä haittaa.

Henkisellä puolella Roita koulutettiin kytkeytymään aivoimplanttinsa avulla muuhun teknologiaan. Sisältyi hoito-ohjelmaan toki myös päivittäiset juttelut psykologin kanssa, joissa yhteyksissä Roi ikävöi ääneen erityisesti vanhaa hajuaistiaan. Mutta koiran oli tyydyttävä koiran osaan. Oli tämä kai kuitenkin kuolemaa parempi kohtalo, Roi arveli.

Eräänä päivänä kanttiiniin ovista lehahti kuitenkin ihana tuoksu; Roi säntäsi pää neljäntenä jalkana paikalle ja huomasi päivän ateriaan kuuluvan leivitettyjä kananpaloja. Tämä haju jostain syystä pääsi täysimittaisena läpi Roin bioteknisestä nenästä. Ainakin jokin asia maailmassa oli vielä paikallaan! Tästä riemastuneena Roi neuvottelikin itselleen jokapäiväiset kananpalat; olihan hän arvokas koekaniini, ja salaisen agentin hommistakin oltiin jo ehditty puhua.

Eräänä yönä Roin biomekaaniseen korvaan kantautui outoa ulinaa jostain kellarin laboratoriokerroksista. Roi päätteli, että tokihan hän tarvitsisi harjoitusta agenttihommiin, joten hän antoi uteliaisuuden viedä voiton. Jos hän jäisikin kiinni, hän olisi liian arvokas pahasti rangaistavaksi. Roi paisutti mekaanisten tassujensa anturat täyteen kokoonsa pehmentämään askeliaan ja hiipi käytävään.

Hississä Roi painoi vasemman tassunsa tuntolevyä vasten. Ei pääsyä alaspäin. Mutta tätä varten Roilla oli omat keinonsa; hän aktivoi tassun RFID-lähettimen ja hakkeroi itsensä hissin piireihin. Roin suu vääntyi virneeseen korin nytkähtäessä alaspäin.

Kohta hissin ovet avautuivat tyhjään käytävään. Roi hiipi eteenpäin varovaisesti, kunnes kuuli biomekaanisella korvallaan lähestyvää puheensorinaa. Hän hyökkäsi kulman taakse piiloon.

"Tulit vuodesta 1939 vai? Et sitten viitsinyt estää sotaa?"

Kuului tsk tsk -ääni. "Ei se niin vain suju. Sitäpaitsi jos olisin tehnyt niin, ei sinuakaan olisi olemassa; kai sen ymmärrät?"

Huokaus. "Niin kai. Mutta mitä iloa sinisestä laatikostasi on jos ei sillä voi muuttaa mennyttä?"

"Aina _voi_, aina _voi_, rakas Alistair. Mutta mitä siitä sitten milloinkin seuraakaan... Se on jo toinen juttu." Ovi avautui, ja äänet haipuivat muminaksi.

Roi olisi voinut mennä lähemmäksi, herkistää superkorvaansa, mutta hänellä oli muuta ajateltavaa. Muuttaa mennyttä. Aikakone! Jossain täällä oli aikakone.

Roi voisi palata onnettomuuspäivään ja estää itseään menemästä koneeseen, varoittaa kaikkia, että moottorissa oli jotain vikaa. Hän voisi olla taas oma itsensä.

Roi juoksi käytävää pitkin kuin viimeistä päivää sinne mistä parivaljakko oli tullut. Kauas ei tarvinnut mennä; parin mutkan jälkeen aivan keskellä käytävää seisoi sininen koppi, brittiläinen poliisipuhelin. Roi ei ymmärtänyt, miten ja miksi, mutta tämä sen täytyi olla. Roi kokeili ovea. Roi kiersi kopin ympäri, jos vaikka jokin ikkuna olisi auki, mutta ei. Kun Roi oli ehtinyt kiertää kopin puoliksi, kuului ovelta kuitenkin tuskin erottuva naksahdus. Roi haistoi ilmaa. Tältä etäisyydeltä jopa tekonenällä saattoi haistaa, ettei kukaan ollut sinne ilmestynyt. Roi kiersi takaisin ovelle, joka oli kutsuvasti raollaan, ikään kuin koppi suorastaan haluaisi tulla oikean henkilön varastamaksi.

Muitta mutkitta Roi luikahti sisään ja veti oven kiinni perässään. Keskellä suurta konehuonetta oli jokin, joka näytti käyttökonsolilta. Roi syöksyi muitta mutkitta konsolin ääreen. Liikkeelle olisi päästävä mahdollisimman nopeasti, ettei kukaan ehtisi napata Roita itse teosta.

Koneen konsolin näytöllä näkyi kellonaika, mutta ohjaimet olivat lievästi sanoen epäselviä, eikä Roi oikein ollut oikein ymmärtääkseen niitä. Turhautuneena hän painoi käpälänsä konsolia vasten, ja outo kihelmöinti levisi hänen vasemmasta RFID-tassustaan koko kehoon. Oli kuin jokin outo, suurempi ja hyväntahtoinen läsnäolo olisi ympäröinyt Roin, ja hän näki. Näki koko uskomattoman kauniin neliulotteisen maailmankaikkeuden, ja enemmän, ja hän tiesi. Hän tiesi, miten ohjata konetta. Hän vain ajatteli oikeaa ajanhetkeä, ja läimäytti tassullaan innoissaan konsolista roikkuvan vivun alas.

Mutta ah ja voi, herkkänä hetkenään Roi unohti mekaanisen tassunsa voiman. Vipu osui konsoliin ja teki siihen oivan lommon. Koko huone alkoi täristä ja kieppua villisti. Läsnäolo säpsähti ja vetäytyi, muttei vihaisena, se kyllä huomasi asian vahingoksi.

Roi piteli kiinni mistä parhaiten taisi, kunnes villi heilunta rauhoittui ja kone tömpsähti minne–tai milloin–nyt tömpsähtikään. Roi painoi kokeeksi tassunsa takaisin konsolille. Kone pysyi hiljaa. Vääntyneen pellin alta näkyi kipinöiviä johtoja, ja huoneen valot räpsyivät silloin tällöin. Monitorilla luki "3. aika". Mikä ihmeen kolmas aika?

No, ei auttanut kuin mennä ulos katsomaan mihin hän oli päätynyt. Ei hän tukikohdasta kuitenkaan ollut ollut poistumassa; ehkäpä hän löytäisi apua koneen korjaamiseen, vaikka joutuisikin myöntämään luvattoman oleskelunsa. Ja hyvällä tuurilla hän voisi vielä hoitaa varsinaisen asiansakin.

Mutta kun Roi avasi oven, ulkona avautuikin kumpuisa viheralue, jossa ilta-aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Polkuja risteili sinne tänne, ja kun Roi katsoi tarkemmin, kumpujen sivuissa näkyi ovia ja ikkunoita. Roin kuuli parin kumpareen takaa naurunremakan sekaista puheensorinaa, mutta edes kyberkorva ei ottanut selkoa mistään yksittäisestä äänestä.

Oli paikka mikä oli, se ei ollut Roille tuttu ilmavoimien tukikohta.

Roin purressa huulta ja miettiessä, mitä tehdä, maanläheisesti pukeutunut lyhyenläntä parivaljakko ilmestyi läheisen kummun takaa korit käsissään ja lähestyi Roita kummeksuen. Roi ei tästä hämmentynyt vaan kummeksui takaisin. Ihmisiä oli monenmuotoisia kuten koiriakin, mutta ei hän aivan tällaisia ollut aiemmin nähnyt, suuret karvaiset jalatkin huomioiden.

Ensin Roin olisi varmistettava, ettei hän eksynyt ajassa kovin kauas tarkoitetusta. Kotiajassaan hän voisi aina ottaa yhteyttä komentajaansa. "Anteeksi, mahdatteko tietää, mikä vuosi on?"

Tulijat katsahtivat toisiaan hämmentyneinä ja kohauttivat peräjälkeen olkapäitään. Sitten toinen heistä sanoi: "Kolmisentuhatta, kai."

Kolme tuhatta?! Roin päässä pyöri. Ilmankos maisemat olivat muuttuneet. Oliko jokin sota tuhonnut teknologisen yhteiskunnan? Ja miten ihmisten evoluutio olikaan kääntynyt näin nopeasti tällaiseen suuntaan? Ydinsodan mutaatioita?

"Onko kaikki hyvin?" kysyi vuosiluvun maininnut lyhyenläntä paikallinen huolestuneena.

"Ehkä häntä heikottaa. Tarvitsisitko jotain syötävää?" kysyi toinen.

Roi tunnusteli vatsaansa. Ei hänellä kauhea nälkä ollut, mutta tilanne ehkä kysyi lohturuokaa. Hän nyökkäsi ja läähätti kieli ulkona.

"Meillä onkin täällä kaksoissynttärit menossa. Eiköhän ruokaa riitä yhdelle ylimääräiselle vieraalle."

"Hmm. Olisiko leivitettyjä kananpaloja?" Roi mietti ääneen. Nyt olisi tuttu haju poikaa.

"Ei tainnut olla, mutta voidaan käydä keittiön kautta kysymässä. Ollaan just menossa sinne viemään lisää kananmunia."

Roin häntä nuupahti hieman, mutta ehkäpä asiat vielä kääntyisivät parhain päin. Hän seurasi parivaljakkoa kummulle jonka pihassa juhli pöytien ääressä suuri väkijoukko syöden, juoden, laulaen ja nauraen. Roi kun ei sen kummemmin ketään tuntenut, niin ei kehdannut liittyä seuraankaan. Keittiöönhän tässä oltiin menossa.

"Mikäs tämä tämmöinen on?" kuuluikin heti topakka ääni kun Roi ehti sisään.

"Se on nälkäinen matkalainen. Seurasi meitä kotiin", sanoi toinen Roin seuralaisista.

Roi nyökkäsi. "Olen susikoira Roi, tullut tänne kaukaa. Ei teillä olisi leivitettyjä kananpaloja matkalaiselle? Terveyssyistä."

Kokki tuhahti. "Vai että vielä leivitettyjä. Onhan tuossa kanaa, mutta kuka tässä nyt leivittämään ehtii?"

"No mutta minähän voin toki tehdä muillekin!" Roi huudahti.

Munannoutajat katsahtivat toisiinsa. Taivaalta tipahtanut puolimekaaninen koira ilmestyy keskelle syntymäpäiviä ja tarjoutuu valmistamaan ruokaa? "No mutta ilman muuta!"

"Saat toki laittaa jos pysyt muuten poissa tieltä", totesi kokki. "Minulla ei kyllä taida olla astioita kauheasti vapaana."

"Entäs tuo", Roi kysyi osoittaen seinällä roikkuvaa teenkeittoastiaa.

"Aika outo leivitykseen, mutta sitä voit kyllä käyttää jos keksit miten. Tähän kattaukseen ei kuulu teetä", kokki kuittasi ja jatkoi töitään.

No, Roikin teki työtä käskettyä, heitti astiaansa rasvaa, jauhoja ja muutaman kanankoiven, ja kävi heiluttelemaan sitä tulen päällä kybertassullaan. Kohta ihana haju saavuttin Roin selektiivisen keinonenän, ja Roi kaatoi koivet lautaselle. Yhden hän söi heti suihinsa, mutta loput jätti vietäväksi ulos. Sitten eikun lisää tulelle.

Roin olo koheni kananpalan toisensa jälkeen kadottua tämän suihin, mutta myös juhlapöytiin. Ruoan hakijat ehtivät pariin kertaan välittää kiitoksiakin pöydistä, sillä tämä oli parhaiten valmistettua kanaa mitä seudulla oli koskaan maistettu. Roi punastui karvojensa alla; ehkäpä täältä löytäisi uuden kodin itselleen, jos aikakonetta ei saisikaan korjattua.

Siinä samassa Roi huomasi ikkunasta jo pimentyneelle taivaalle ilmestyvän valojuovan, ja sen perässä räjähdyksen. "Gandalf!" huusi kokki ja juoksi ulos seuraamaan esitystä. Roi jolkotti perästä–mitäpäs tässä muutakaan.

Ilotulitus kesti viitisen minuuttia ja oli olosuhteisiin nähden varsin vaikuttava. Roi mietti, oliko tämä Gandalf ehkä löytänyt jonkin ilotulitevaraston apokalypsin jäljiltä. Ajatukset ohjautuivat kotiin, kaikkiin oletettavasti kauan sitten kuolleisiin ystäviin.

Ei. Kyllä koneen korjausta piti ainakin kokeilla, ja vasta sitten Roi yrittäisi kotiutua lyhyenläntien uusien ystäviensä seuraan.

Roi jolkotti takaisin koneelle, jonka viereltä hän yhytti yllättäen pitkän, harmaakaapuisen, parrakkaan miehen. Olivatko nämä juhlijat sittenkin vain jokin mutanttialalaji?

"Ah, siinähän sinä olet", mies sanoi Roille. "En muista, että sinussa olisi ollut noin paljon lihaa metallin lisäksi. Hyvä sinulle. Missä isäntäsi on?"

"Tulin yksin", Roi sanoi hämmentyneenä. Luuliko mies häntä joksikin muuksi? Mutta muuten hän vaikutti tietävän, mistä puhuu. Ehkä hänestä olisi apua! "Pitäisi päästä takaisin, jos vain onnistuu, mutta tullessa sattui pieni onnettomuus. Osaisitkohan auttaa?"

Mies kohotti kulmakarvaansa. "Yksin? Onnettomuus hyvinkin. Tämä ei varsinaisesti ole minun alaani, mutta voin toki kokeilla."

Roi avasi oven ja seurasi miestä sisään. Valot räpsyivät yhä, ja lommoutuneen paneelin raosta näkyi vieläkin harvakseltaan kipinöintiä.

"Ah. Ehkä tämä on tarpeeksi lähellä tulta", mies sanoi virnistäen. Hän asetti kätensä paneelille ja mutisi: "Al-carchlim". Jokin välähti hänen sormessaan, ja valojen räpsyntä loppui siihen paikkaan. Mies kääntyi hymyillen Roin pariin. "Eiköhän se nyt siitä. Palaa isäntäsi luokse."

Roi kiitteli pelastajaansa vuolaasti, mutta kävi vielä ennen lähtöään jättämässä hyvästit–ja leivitetyn kanansa reseptin–uusille ystävilleen. Eihän hänellä nyt muuta ollutkaan kuin aikaa.

Roin vastaiset seikkailut ajassa ovatkin jo toinen tarina, mutta Keski-Maassa muisteltiin vielä pitkään, että harva Konnussa paneroi kuin pannussa kone-Roi.

Roi eläkematkalla

Huomasipa susikoira Roi eräänä päivänä päätyneensä eläkeikään koiranvirastaan. Vaiherikkaan elämän elänyt Roi ei nähnyt syytä tylsistyä myöskään eläkepäivinään, vaan päätti tutustua eri kulttuureihin lähtemällä kiertämään maailmaa. Hetken arpomisen jälkeen hän päätti suunnata ensi alkuun Skotlannin ylämaille manner-Euroopan kautta kiertäen.

Roi jakoi osan omaisuudestaan suvun kesken ja realisoi loput unelmansa toteuttamiseen. Sitten eikun reppu selkään ja matkaan. Roi otti lautan Helsingistä Viroon, ja sieltä eteenpäin matkasi käpälää tienvieressä heilutellen. Moni ottikin koiravanhuksen kyytiin, ja Roi pääsi terästämään moninaisten matkojensa aikana kartuttamiaan kielitaitoja.

Matka taittui liftatessa, reitin varrelle osuneita nähtävyyksiä ihmetellessä ja hostelleissa nukkuessa. Välillä jälkimmäisiin osui hyviä uusia tuttavuuksia, joiden kanssa hän vietti päivän, pari milloin missäkin kaupungissa. Varsovassa hänen vastaansa osui seinäkiipeilijäporukka, joka onnistui innostamaan Roinkin kokeilemaan harrastustaan.

Roi tutustui joukkion kanssa paikalliseen sisäkiipeilyrataan ja kokeili helpoimpia kiipeilyreittejä. Tassujen ote ei kuitenkaan kunnolla pitänyt, ja kerta toisensa jälkeen koiravanhus mätkähti maahan. Kokeneemmat kiipeilijät katsahtivat toisiinsa, ja kysyivät, käyttikö Roi mitään jauheita. Roi tästä hieman hätkähti, mutta muut selittivät että kyse oli tietysti tassuihin hierottavista, otetta parantavista aineista.

Eihän aloittelija-Roi sellaisista mitään tiennyt. Joukkion kokenein kiipeilijä valisti, että monet käyttivät tähän tarkoitukseen magnesiumia, mutta hän oli kokenut erityisesti Kaliforniassa louhitun jauhetun kerniittimalmin suvereenisti parhaaksi otetta parantavaksi aineeksi. Roi sai jauhetta hieman kokeeksi.

Johan alkoi tassujen ote pitää, ja vaikkei se Roista asiantuntijaa tehnyt, helpoimmat reitit alkoivat jo luonnistua. Joukkio vietti hauskan kiipeilypäivän, ja illalla hostellilla kaikki olivat jo aivan poikki.

Aamulla Roi kiitti uusia ystäviään harrastukseen tutustuttamisesta, ja sai heiltä vielä ison purkillisen kerniittiä matkalleen Euroopan halki. Nyt hän kokeili jokaisen isomman matkan varrelle osuneen kaupungin kiipeilykeskuksia taitojaan hioen. Tapansa mukaan Roi edistyi nopeasti: Berliinissä kiipeiltiin keskitason reittejä, Pariisissa jo melko vaikeita ja Lontoossa häneltä sujui jo reitti kuin reitti.

Lopulta Roi saapui Skotlantiin, Glasgow'hun. Hän tassutteli paikalliseen kiipeilykeskukseen, maksoi kassalle ja jatkoi paikan isoimman seinän eteen. Viisitoista metriä leveä ja kuusi ja kaksi kolmannesta korkea seinä näytti kutsuvalta, mutta Roille ei enää tavallinen haaste riittänyt. Seinällä oli tässä vaiheessa päivää vain muutama muu kiipeilijä, joten ehkäpä hän kehtaisi pyytää heitä tekemään hetkeksi tilaa.

Kun Roi informoi paikallisia aikeestaan kiivetä seinän jokaisen reitin ensin ylös ja sitten takaisin alas käymättä välillä maassa, he vilkaisivat toisiaan epäuskoisina. Kehtasipa eräs nuorukainen jopa epäillä ääneen, josko noin vanha koira pystyisi kiipeämään edes yhtä reittiä. Roi vain tuhahti, ja nuori kumarsi sarkastisesti ja viittasi käsivarrellaan seinälle haastavasti.

Roi otti roimasti kerniittiä tassuihinsa, ja hypähti vasemmanpuolimmaisen reitin lähtöasemiin. Tämä oli helpoin reitti, joten Roi selvitti sen nopeasti edestakaisin. Paikalliset nuorukaiset katselivat sivusta yllätyksellä, mutta tutkivasti. Miten Roi selvittäisi seuraavan reitin?

Roi hypähti sivuun seuraavan reitin aloituskohtaan, väläytti hampaitaan ja kapusi ylös kuin raketti. Sitten hän suuntasi takaisin alas, ja ei kun seuraavalle reitille. Kiipeilynuorison leuat loksahtivat kerta kerralta enemmän ja enemmän, kun Roi ratkoi koko ajan hankaloituvat haasteet mestarin elkein. Samalla paikalle kerääntyi katselemaan lisää kiipeilijöitä ja paikan henkilökuntaa.

Loppuvaiheessa Roillekin tuli vaikeaa päästä kiipeämään takaisin alaspäin, kun seinämä alkoi kallistua merkittävissä määrin hänen päälleen, mutta kerniitin varmistamin ottein näistäkin selvittiin. Yleisö haukkoi jo henkeään, kun Roi käytyään viimeisen reitin lävitse pompahti lattialle sen alkuasetelmasta. Hetki oli hiljaista, ja sitten suuret suosionosoitukset täyttivät ilman. Aiemmin niin nenäkäs nuori onnitteli Roita suorituksesta ja pyysi anteeksi pahoja puheitaan–ei ollut vanhaakaan koiraa karvoihin selvästi katsominen.

Roi hymähti. Kiipeilijänuoren mielenmuutos oli niin vilpitön, että hän neuvoi joukkiolle kerniittiniksin, vaikka sen lisäksi he tarvitsisivat vielä paljon harjoitusta Roin tasolle päästäkseen. Roi taas neuvottiin erään paikallaolijan veljen pyörittämään hostelliin, josta hän saisi roiman alennuksen, skottien keskuudessa vaikka oltiinkin.

Roi vietti Glasgow'ssa vielä viikon päivät ennen kuin jatkoi matkaansa. Pitkään senkin jälkeen päivittelivät paikalliset kiipeilijät, jotta harva aarilla boulderoi kuin boorilla aulde-Roi.

Roin adoptiosisko

Susikoira Roin teinivuosina haikailivat hänen vanhempansa suuremman lapsikatraan perään. Roin pentueen synnyttäminen oli kuitenkin vaatinut veronsa, ja uusi synnytys olisi ollut äidille riskaabelia.

Harkittuaan asiaa aikansa pariskunta päätti turvautua adoptioon. Molemmat vetivät parasta päälle: isä-Roille laitettiin paraatipanta veromerkkeineen ja viljakäsitöitä harrastavalle äiti-Roille vehnäpunos kaulaan. Perheen liskolemmikki otettiin vielä hihnassa mukaan prameilun vuoksi.

Adoptioviranomaiset suhtautuivat suopeasti hakemukseen, todetusti vastuullisia vanhempia kuin olivat ja lapsiakin piisasi enemmän kuin ottajia: "Teillä kun on varaani voinette joustavasti adoptoida myös suomukkaampia holhokkeja. Meillä olisi tässä kotia vailla oleva kala."

Vanhemmat katsahtivat toisiinsa, ja nyökkäsivät hymyillen. Eivät he suinkaan spesistisiä olleet. Kalan hoitoon tarvittavia välineitä heillä ei ollut, mutta ainahan niitä voi ostaa.

Kotona teini-Roi jo odotteli innokkaasti uutta perheenjäsentä huudattaen metallia walkmanistaan. Äidin avatessa oven hän väänsi volaa hiljemmalle ja pomppi vastaan kysellen innokkaasti, kuka sieltä oli tulossa.

"Uusi siskosi on kala. Isä tulee kohta perästä tankin kanssa", iloitsi äiti.

Roi yllättyi, mutta kiinnostui äkkiä tivaamaan lisää: "Onko se sellainen iso valtameripeto, onko?"

"Ei kulta, peto kyllä, mutta jokin ahvenkala. Iso moiseksi."

Roi nyökytteli lievän pettyneenä ja käänsi volaa kaakkoon. Pomppi hän sitten kuitenkin hevin tahtiin isiä vastaan toivottamaan uutta perheenjäsentä tervetulleeksi.

Kala ja koirat sopeutuivat yhteiseloonsa yllättävän hyvin. Vuodet vierivät sisäisessä sovussa, mutta perheen ulkopuolelta kantautui hieman riitasointujakin. Naapurin puolen tusinaa ärhäkkää piskiä kiusasivat Roita perheineen muka kummallisista sukulaissuhteista. Raggareiden eskaloitua ilkivaltaan asti rankkuri otti heidät kuitenkin kiinni, ja perheen rauhaisa elo saattoi jatkua.

Roi pentuetovereineen kasvoi aikuisiksi ja muutti pois kotoa, mutta piti tiiviisti yhteyttä perheeseensä. Sitten adoptiosiskokin alkoi pikkuhiljaa aikuistua, ja halusipa hän ylppärilahjakseen ajokortin. Älliä oltiin kirjoitettu pitkää matikkaa myöten, joten vanhemmat suhtautuivat myötämielisesti. Sopiva kulkupeli vain tarvittiin.

No, käpälistään kätevä Roi toki auttoi siskoa pulassa ja erikoisvarusteli siskolleen auton kuskinakvaariolla. Kurssit ja inssitkin menivät läpi kuin vettä vaan, ja kohta koko kylä pääsi ihmettelemään Suomen ensimmäistä auton ratissa viihtyvää merenelävää.

Leppeä elo jatkui vielä seuraavaan jouluun asti, jolloin onnettomuus kohtasi perhettä. Roi, kuten valtaosa sisarusparvesta, oli palannut lapsuudenkotiin juhlan viettoon. Isä teki keittiössä voileipiä ja äiti viimeisteli kiikkustuolissa uusinta rukiista luomustaan loppuperheen availlessa paketteja.

Isä-Roi oli juuri saanut hommansa valmiiksi ja saapui olohuoneeseen välipalatarjottimen kanssa, kun Roi huomasi vaaran suoraan äidin takana: "Kuusi palaa! Ruislei päähän ja menoksi!" Äiti teki työtä käskettyä ja koko lössi pakeni ovesta ulos, kun rankkurilta vapaaksi päässyt raggarijengi tuhopoltti talon joulupuusta alkaen. Rankkuri ja palokunta tulivat tarpeeksi nopeasti hätiin, että henkilövahingoilta vältyttiin, mutta vaisu tuli Roin perheen joulusta silloin. Hyvä, että heillä oli toisensa.

Toinen toistaan auttaen perhe selvisi kyllä eteenpäin, mutta kaikilla tuntui tihutyö henkisesti raskaana. Perheen taloudellinen tilannekin romahti: monen työkyky kärsi kolauksen samalla kun jokainen koki velvollisuudekseen auttaa kotinsa menettäneitä vanhempiaan takaisin jaloilleen. Ei vielä seuraavana talvenakaan ollut Roin autoilevalla kalasiskolla rahaa edes uusiin talvirenkaisiin, vaikka vanhat alkoivat olla jo turhankin kuluneet.

Mutta eipä auttanut, kun äiti-Roi ja isä-Roi soittelivat tytärtään hätiin viemään sairaskohtauksen saanutta lemmikkiliskoaan eläinlääkäriin. Sisko kaahasi paikalle, poimi potilaan kyytiin ja hurautti vastaanottoa kohden. Kuten arvata saattaa, eläinlääkärin liukkaalla parkkipaikalla ei kuluneiden renkaiden pito riittänyt ja auto rysähti päin seinää rikkoen akvaarion.

Onnena onnettomuudessa vastaanoton väki reagoi nopeasti, ja vei molemmat loukkaantuneet eläimet pikaisesti tehohoitoon. Lemmikkivaraania ei voitu enää pelastaa - ei se pahasti ollut törmäyksessä kolhiintunut, olipahan muutoin elämänsä päässä. Kuskin penkillä istunut Roin sisko sen sijaan oli vahingoittunut pahemmin. Hänet vietiin nopeasti potilasakvaarioon ja kiinnitettiin sydänkeuhkokoneeseen, mutta nopeat toimet olivat tarpeen.

Sattumalta klininkalla oli juuri kuollut paikallisen akvaarion trooppinen petokala, ja hoitajat kiireesti tarkistivat kudosten yhteensopivuutta. Toivonpilkahdus oli kuitenkin lyhytaikainen; nämä elimet eivät kalaystävällemme sopineet. Neuvokkaan eläinlääkärin silmät osuivat seuraavaksi lemmikkivaraaniin. Kuin ihmeen kaupalla tämä paljastuikin sopivaksi elinluovuttajaksi! Leikkaus oli pitkä ja vaativa, mutta lopulta Roin sisko lepäsi akvaariossaan omin voimin, uusien elintensä ylläpitämänä. Perhe pääsisi viettämään vielä monta joulua yhdessä, toinen toistaan parempia.

Vaan pitkään päiviteltiin kylillä että miten Roin sisko nyt sillä lailla päätyi köyhyyttään liukastelemaan. Konsensus olikin, että kuha on varaani (ei siis hai), harva kuski suharoi kuin suskikuha-Roi.

Roi tuutorina

Opiskelipa Roi nuoruudessaan tietojenkäsittelytiedettä. Kuten tietotekniikka-alalla usein kävi, eksyi tämä pätevänä koirana myös töihin ennen opintojen viemistä loppuun saakka. Roi kuitenkin koki, että olisi syytä vielä valmistuakin; tieteellisiä meriittejä toimesta Suomen korkeakoulujen ja tutkimuksen tietoverkon ylläpidossa ei juuri kertynyt.

Siispä Roi oli ottanut vastaan vain osapäiväisen pestin samalla viedessään opintojaan loppuun. Ja kun kerran yliopistollakin tuli vielä hengailtua, pitihän sitä osallistua myös opiskelijaelämään. Kaikista muista kiireistään huolimatta Roi tuli lupautuneeksi tuutoroimaan seuraavaa uusien opiskelijoiden erää.

Roin ryhmään oli joku vääräleuka laittanut erityisen paljon Pekkoja. Tutustumistapaamisessa päädyttiin siihen, että nämä tarvitsisivat uniikit lempinimet. Useilla olikin sellainen valmiiksi, lopuille keksittiin omat lennosta. Kaikille löytyi lopulta korkeintaan lievää irvistelyä aiheuttava kutsumanimi. Oli Pekkoa, Peteä, Pemaa ja vaikka mitä.

Tuutorointi edistyi hyvin, ja opiskelun vastapainoksi saunaillat olivat reteitä. Erään kosteahkon istunnon aikana Roi oli huomaavinaan erään Pekoista heittävän häneen suhteellisen kiinnostuneita katseita. Roilla ei ollut kauheasti kokemusta miehenpuolista, mutta koska kyse ei ollut sukurutsasta tahi kansantanhuista—mikäpä ettei. Roi hakeutuikin viettämään loppuillan miehen läheisyydessä. Eipä aikaakaan kun parivaljakko alkoi kaivata hieman yksityisyyttä, ja he päätyivät lähtemään kahdestaan jatkoille lähellä sijaitsevalle kerhohuoneelle muiden jatkaessa saunomista.

Viisain mahdollinen paikka kertsi ei kuitenkaan ollut tätä seuranneelle toiminnalle siellä sijaitsevan webcamin takia. Niin Roi kuin seuralaisensakin olivat lievässä laitamyötäisessä kokonaan onnistuneet unohtamaan huoneen tapahtumien olevan reaaliaikaisesti kenen tahansa seurattavissa verkossa.

Opiskelijapiirien sosiaalinen media kuohuikin vielä hyvän aikaa, että harva fuksin penetroi kuin Peksin Funet-Roi.

Roi kemiantunnilla

Koiran teini-iässään Roi yleissivisti itseään lukio-opinnoilla. Kuten arvata saattaa, opinnot sujuivatkin jouhevasti joka saralla. Joskus kuitenkin fysiikka asetti rajoituksensa; Roin tassut ja hampaat soveltuivat ihmiskäsiä huonommin esimerkiksi kemiantuntien käytännön kokeisiin.

Roi pärjäili sinnikkyydellä miten kuten tässäkin, mutta kerran tämän määrittäessä erinäisten reaktioiden lämpömääriä tassujen suhteellinen kömpelyys kävi kohtalokkaaksi. Reagensseja kalorimetriin kaataessaan Roi onnistui nimittäin tipauttamaan mittalasin installaationsa päälle, ja itse mittauslaite pöydälle rymistessään kaatoi vuorostaan käsittelyä odottamassa olevat aineet suoraan Roin päälle.

Roi oli pannut tarkkaan merkille hätäsuihkun juuri tällaisia tilanteita varten, ja hyppäsikin välittömästi sinne. Osa aineista oli kuitenkin reagoinut keskenään ja tarrannut tiukasti sankarimme turkkiin, eikä niitä saanut enää huuhdeltua pois. Aine ei kuitenkaan onneksi tuntunut ärsyttävän ihoa, ja opettajan avulla se myös varmistettiin nopeasti vaarattomaksi. Kunnes Roin karvapeite ehtisi kokonaan vaihtua, se kuitenkin tapahtuman seurauksena loistaisi vienosti pimeässä hetken aikaa aina valojen pimennyttyä.

Opiskelijoiden keskuudessa Roin tarina kiersi vielä vuosien ajan varoittavana esimerkkinä. Nolon jutun opetus otettiin huvittavuudessaankin vakavasti, ja vastaisuudessa harva kaloroi kuin karvahalo-Roi.

Roi ja huligaani

Elipä Roi nuoruudessaan Amerikan ihmemaan aavoilla aroilla. Viljelyn lisäksi Roi oli harjaantunut säilömään pilaantuvia elintarvikkeita eri tavoilla. Tämä asiantuntemus oli kyläyhteisölle elintärkeää, ja Roi pitikin säilömiskursseja ja autteli naapureitaan asiassa miten parhaiten taisi.

Olipa Roilla myös vaimo ja aikamoinen pentukatras, ja ennen pitkää pariskunta rupesi käyttäytymään tottumuksen voimalla hieman isällisesti ja äidillisesti myös muuta yhteisöä kohtaan. Vanhemmuutensa määrittämää pariskuntaa kutsuttiinkin paikallissiirtolaisten kielellä isiksi ja äidiksi.

Elämä sujui pääosin rattoisasti, mutta jokaisessa yhteisössä on ongelmatapauksensa. Erään naapuritilan isäntä oli eristäytyvä, viinoihin menevä ja joskus väkivaltainenkin herra. Asiat kärjistyivät sadonkorjuujuhlilla, jonne mies oli tullut toki pelkän ryypiskelyn perässä. Öykkäri haastoi humalassa riitaa puolen kylästä kanssa ennen kuin illan pimetessä katosi jonnekin.

Aamulla shokki oli suuri, kun mies löytyi juhla-alueen reunamilta kuolleena. Hänellä oli hieman ruhjeita, mutta maallikon oli mahdotonta sanoa, oliko kyseessä surma vai kenties jokin muu kuolinsyy. Kukaan ei myöntänyt ryhtyneensä miehen kanssa tappeluun, mutta harvalta ei olisi motiivia löytynyt.

Kuolinsyyntutkija tilattiin, mutta tapausta ei pidetty suurkaupungissa kiireellisenä, ja saapuminen kestäisi hyvän aikaa. Roi koki velvollisuudekseen auttaa oikeuden toteutumista. Niinpä hän näppäränä koirana paloitteli ruumiin ja säilöi sen spriiliuoksessa purkkeihin odottelemaan tarkempaa tutkimusta.

Kun kuolinsyyntutkija viimein ehti paikalle, olikin helppoa todeta kuolinsyyksi akuutti alkoholimyrkytys. Kehaisipa tutkija vielä, että harva paarian preparoi kuin preerian papa-Roi.

Roi ja karateleiri

Kerran Raahessa asustellessaan Roi huomasi paikallisen karateseuran mainoksen. Vaikka koiralle hampaat ovat luonteva ja tehokas itsepuolustuskeino, mietti Roi että eipä se varmaan haitaksi olisi opetella käpäliäkin tässä paremmin soveltamaan. Tyhjin tassuin se olisi varmastikin myös koiralle kätevämpää kuin välineurheilu.

Niinpä Roi kävi kokeeksi pareissa treeneissä, tykkäsi näkemästään ja liittyi seuraan. Kuukaudet vierivät ja Roi treenikumppaneineen edistyi. Ryhmästä tuli siinä määrin kiinteä kaveriporukka, että kesän saapuessa eräs treenikavereista kutsui muut viikonlopuksi harjoittelemaan mökilleen läheisellä saarella.

Tarjous oli houkutteleva, ja lähes koko porukka pääsikin paikalle. Viikonloppu kului kuin siivillä treenatessa, saunoessa ja uiskennellessa. Moni oli kuitenkin aliarvioinut aktiiviloman evästarpeen, ja sunnuntaisen auringon hiljalleen laskiessa alkoi Roiltakin olla vähissä niin omat kuin lainatutkin einekset, vaikka suunnitelmissa oli lähteä veneilemään takaisin vasta maanantaiaamuna. Saunakaljojakin oli jo oteltu sen verran ettei aikataulua sopinut kauheasti aikaistaakaan.

Saarella oli kuitenkin kalastajaseuran tupa, ja kuinka ollakaan, sieltä löysi joukkiomme pari kalamiestä saaliineen. Kalastajat eivät kuitenkaan olleet siitä solidaarisemmasta päästä, vaan laskivat että voisivat näissä oloissa peräti pyytää kysynnän ja tarjonnan lailla kaloistaan puolet tavallista tyyriimpää hintaa. Useimmat Roin treenikavereista raottivat lompsaansa, mutta Roi itse alhaisine verensokereineen otti ja suutahti haukkuen kalastajat pataluhiksi riistäjiksi. Jotain tunkeista mutisten Roi ravasi syrjemmälle rauhoittumaan harjoitusliikesarjojen parissa.

Jäähdyttyään Roi palasi mökille vielä saunomaan muiden kanssa; kyllähän raavas koira vähän aikaa nälkää kestää. Jaksoipa vielä kuiten naurahtaakin jonkun vääräleuan härnätessä jotta harva Kallalla itaroi kuin illalla kata-Roi.

Roi ja ruokarosvo

Roin asustellessa pohjoisehkolla maatilalla alkoi jokin elukka käydä öisin ruokavarkaissa ulkovarastossa. Haju oli Roille outo, ja voro karkasi keikkojen välillä sen verran kauas ettei sitä kannattanut seurata. Ruokavaras täytyi siis saada kiinni itse teosta.

Valvontakamera tai ansa olisi käynyt päinsä, mutta Roin kunnia vaati saada voron kiinni henkilökohtaisesti. Vastustaja oli kuitenkin myös hoksaavainen eläin, eikä lähestynyt taloa Roin ollessa vahdissa. Nyt tarvittaisiin erityistoimia.

Roi kehitti tallissa pienennyskoneen, jolla saattoi pienentää itsensä murto-osaan oikeasta koostaan. Näin häntä olisi mahdoton huomata silmin, ja hajujälkikin pienenisi samassa suhteessa, eikä sitä voisi erottaa päivän jäämähajuista.

Roi piiloutui miniatyrisoituna kameran kanssa ulkovaraston lähellä olevaan heinäkatokseen odottelemaan. Kuinka ollakaan, heti samana yönä alkoi näkyä varovaista liikettä lähipuskissa. Roi otti kameran valmiiksi. Koska kameran kennokin oli pienennetty ja valo-olosuhteet pihavaloista huolimatta epäoptimaaliset, saadakseen kelvollisen otoksen Roin täytyisi ottaa kohteesta monta lähikuvaa ja liimata ne yhteen jälkikäteen. Mikroskooppisen kameran kääntely ja räpsiminen kävi kuitenkin nopeammin kuin normaalikokoisena, joten tämä ei onneksi ollut suuri ongelma.

Roi sai kuin saikin napattua kuvasarjan, josta varkaaksi paljastui seudulla todella harvinainen napakettu. Rassu oli eksynyt etelämmäksi kuin missä oli tottunut elämään. Roi päätti luonnonystävänä nyt mysteerin selvittyä virittää seuraavaksi kerraksi kuitenkin loukun voidakseen palauttaa ketun sitten pohjoisemmaksi oikeammalle asuinseudulleen.

Harvinaisen kuvansa Roi julkaisi luontolehdessä. Sillä Roi voitti suvereenisti vuoden luontokuva-palkinnon, sillä harva naalin panoroi kuin paalin nano-Roi.

Roi ja romukulta

Roi oli kuullut että jalometallibisneksessä olisi rahaa, ja perusti oman romukultaliikkeensä keräämään vanhat korut pois kuleksimasta. Roin maineen siivittämänä liikevaihto kasvoi, mutta voittomarginaalit jäivät kuitenkin yllättävän vähäisiksi. Tuotekehittelypanostusta piti lisätä: Roi linnoittautui labraan. Viikot muuttuivat kuukausiksi, mutta lopulta Roin kemiallinen metodi romukullan rikastamiseksi oli markkinoiden paras.

Roi saattoi viimein laajentaa yritystään ja perustaa lähikaupunkeihin sivukonttoreita. Menestys toi mukanaan stressiäkin, mutta sitä Roi saattoi silloin tällöin purkaa haaraliikkeen hoitoon palkkaamansa Sallan kanssa kaikessa yhteisymmärryksessä. Suhteensa intiimin puolen Roi ja Salla pitivät kevyen diskreettinä, mutta huhuja heilastelusta levisi tästä huolimatta. Kilpailijoiden suusta saattoikin kuulla ihailunsekaista panettelua: "Harva kullan saturoi kuin Sallan kutu-Roi."

Roi ja vatsaflunssa

Susikoira Roin kotiseudulla oli eräänä syksynä varsinainen vatsaflunssaepidemia; seudulla liikkui ainakin pari kolme viruskantaa kaataen merkittäviä osia väestöstä sänkyyn. Roi itse oli tärkeissä pelastuspäivystystehtävissä, joten sairastuminen ei käynyt päinsä. Siispä Roi välttelikin ihmisjoukkoja paitsi välttämättömissä työtehtävissä ja pesi käpäliään ahkerasti niiden nuoleskelun sijaan.

Eräänä päivänä Roi oli kutsuttu kollegoidensa kanssa metsään eksynyttä miestä etsimään. Miehen liikkeistä ei ollut ollut varmoja tietoja, joten kesti jonkin aikaa päästä tästä hajulle. Roita alkoi etsiessä jo vähän janottaa, mutta nyt ei uskaltanut mistä vain lätäköstä hörpätä. Roin etsijätoveri tarjosi Roille vettä pullostaan, mutta Roi huomasi sen olevan enää puolillaan. Huonolla säkällä kaverilla oli virus vielä oireettomana ja mitäs siitä tulisi jos kaksi päivystäjää sairastuisi yhtä aikaa? Roi joutui siis kieltäytymään kohteliaasti ja jatkamaan janoisena.

Kadonnut mies onneksi lopulta löytyi Roin vainun ansiosta hyväkuntoisena, ja Roi pääsi kotiin sammuttamaan janonsa itse vielä varmuudeksi keittämällään vedellä. Voisikin sanoa, että harva noroja varoi kuin varojano-Roi.

Roi ja keskiaika

Keskiaika aseineen ja haarniskoineen oli kiehtonut Roita jo pitkään, ja niinpä tämä päätyi liittymään historian elävöittämisseuraan. Siellä Roi tutustui eri aihealueiden taitajiin, mutta pettymyksekseen lähistöllä ei asunut yhtään aseseppää, rankka ja panostusta vaativa kun oli homma.

Roi päätti korjata asian, opiskeli metallin työstöä ja hankki työkaluja. Ei aikaakaan kun Roin pajasta valmistui miekkoja, suojuksia, kypäröitä ja haarniskoja tilaustyönä, ja tietysti omiinkin kokoelmiin. Keskiaikapiireissä uusi aseasiantuntija sai myös asemalleen soveltuvan lisänimen.

Kerran Roi otti keskiaikakesteihin mukaan uusimman ylpeytensä, pistokeihään ja taistelukirveen yhdistelmän. Kestit sujuivat rattoisasti, kunnes isäntä asetta ihastellessaan hoksasi sen kärjen kulkevan epäilyttävän korkealla. Nopea vilkaisu ympärille paljastikin Roin huomaamattaan tökkineen ja raapineen aseensa kärjellä syviä jälkiä kaikkialle missä olikin kulkenut. Isäntähän tilojensa pilaamisesta sydämistyi käyden sadattelemaan: "Harva katon hilparoi kuin hiton Kalpa-Roi."

Gynekologi-Roi

Roi oli pitkällisen mietinnän jälkeen todennut, että paras tapa päästä haistelemaan naisten haarovälejä olisi praktiikan perustaminen. Fiksuna koirana Roi tempaisikin gynekologin paperit ongelmitta. Erityisen kuuluisaksi Roi tuli irtosolunäytteiden tutkimisessa: pelkästään ylivertaisen hajuaistinsa turvin Roi sai kerta toisensa jälkeen vähintään yhtä tarkat tulokset kuin labrakin. Lopulta Roin nenä hyväksyttiinkin kelvoksi tutkimusmenetelmäksi.

Roin maine näytteet odottaessa tutkivana lääkärinä levisi, ja tämän yhdessä opiskelutoverinsa Hannun kanssa perustama firma kukoisti. Oli siis korkea aika muuttaa opiskelijaluukuista isompiin lukaaleihin. Hannu löysi vähemmän ronkelina uuden kämpän ennen Roita, ja kutsui koko firman tupareihin. Bileissä oli asianmukaisen lennokas meininki, ja viina virtasi valtoimenaan.

Aamulla parivaljakon heräillessä hoitsujen keskeltä Hannusta ei irronnut kuin heikkoa örinää. Roi, vaikka melko huterassa olotilassa tämäkin, päätti käydä keittämässä kahvit, josko siitä olisi hieman apua. Vapisevin tassuin Roi kävi työhön: vedet loiskuivat ja purut roiskuivat hieman pöytiä ja lattioitakin pitkin, mutta kahvit saatiin kuin saatiinkin keitettyä. Kuppeihin kahvia kaataessa Roin kohmeloiset käpälät kuitenkin pettivät: kahvia loiskui ympäri huonetta Roin tassujakin poltellen, ja yksi kuppikin rikkoutui pudottuaan hötäkässä lattialle. Kolina riitti herättämään pari vähemmän kanttuvei ollutta tuparivierasta toteamaan tilanteen, ja parin seuraavan kuukauden ajan Roin praktiikassa tuli tutuksi lentävä lause: "Harva pannulla haparoi kuin Hannulla Papa-Roi".