Saapumisohje Tiirismaantie 6 C 45:een


Saapumisohjekuva


Tiirismaantielle pääsee parhaiten keskustasta bussilla 71 (älä huoli halpoja kirjaimellisia kopioita) noin 25 minuutissa. Bussin reitti on loppuosaltaan kuvattu yo. kartassa sinisellä. Kartalle saapumisesta hyvä ennakkovaroitus on pienen alikulkutunnelin läpi ajaminen. Kun bussi kääntyy sen jälkeen oikealle, se ajelee vielä rauhassa muutaman minuutin vain loivasti mutkittelevaa tietä, kunnes tullaan kartassakin näkyvään isompaan mutkaan Aulangontielle. Bussin nappia sopii painaa mutkan jälkeen vaanivassa risteyksessä, ja jäädä pois menosuunnassa vasemmalla puolella olevaa Pihlajiston kahdesta lähikaupasta koostuvaa ostoskeskusta vastapäätä. Seuraavassa mutkassa oikealla sijaitsee Kuolontähti (musta); ken sen näkee, on mennyt liian pitkälle.

Bussista noustua kannattaa ylittää katu ja lähteä kulkemaan suoraan Tiirismaantietä kauppojen ohitse (kuvattu vihreällä). Oikea talo sijaitsee Tiirismaantien mutkan sisäpuolella; pihalle pääsee paristakin kohtaa. Ovi on päivisin auki, iltaisin täytyy soittaa joku avaamaan, esim. numerosta 044-3393733. Kerros on 3, hissi löytyy.

Myös 550 tulee Maaherrantietä lähelle Itäkeskuksesta ja Espoon suunnalta, pysäkin ollessa lähes Harjannetien sillan alla eteläpuolella. Loput detaljit HT.


Valid XHTML 1.1!