Jo kaukaa näki mies tutun leirinuotion loimun lähestyessään päämääräänsä. Matka oli ollut pitkä ja vaivalloinen nyt jo vanhentuneelle miehelle, mutta onneksi tällä kertaa hänen kantamuksensa olivat olleet kevyet; mitään ylimääräistä ei miehellä ollut mukanaan, mitään hän ei tällä kertaa toisi tuliaisiksi. Yskäisten hiljaa mies jatkoi matkaa.
Paikka oli kuten mies sen muisti edellisiltä käynneiltään: Kallion ohessa oli pieni, metsäaukion ympäröimä luola. Aukion keskellä oli nuotio, jossa paloi hiljakseen tuli, kuten aina, kun mies oli paikalla ollut.
Nuotion toisella puolella istui vanha mies, vielä paljon tulijaa vanhempi, soitin polvillaan. Vanhus avasi silmänsä, kaihista harmaat, virkkoen: "Suoma Erianinpoika, istu toki nuotioni ääreen. Enpä enää odottanut sinun palaavan tänne, viimeksikin kun matka kävi niin voimillesi." "Vanha voin olla, mutta vielä minusta sen verran puhtia löytyy", puuskahti tulija istuessaan nuotion ääreen vanhusta vastapäätä. "No, kerro, poika, mitä toit minulle tällä kertaa, mitä etsit nyt?" kysyi vanhus tapaillessaan soittimensa kieliä, joista pari heleää nuottia pääsikin jo ilmoille. "Enpä sinulle mitään tuonut, ei vanhana enää jaksa pitkälle matkalle mitään ottaa", virkkoi mies. Vanhus kohotti toista kulmakarvaansa, ei kuitenkaan paheksuen, vaan uteliaasti, ja kysyi: "Mistäpä saan sinulle laulaa? Vihasta, rakkaudesta, ystävyydestä, menetyksistä, vai onko sinulla jotain vallan muuta mielessäsi?" Mies mietti vielä hetken antaen katseensa kiertää metsänreunaa, kallionlakea, taivaanrantaa, ja vastasi: "Kaikesta tuosta, ja muustakin, vanhus. Laula minulle elämästä".
Vanhus nyökkäsi hiljaa, venytteli sormiaan, ja soitti kauniimmin kuin mies koskaan oli kuullut, soitti soljuvia säveliä, jotka tuntuivat kumpuavan elämänvoimasta itsestään. Ja vanhus avasi suunsa ja lauloi vihasta, rakkaudesta, ystävyydestä, saavutuksista, menetyksistä, tuskasta, onnesta ja surusta, ja mies kuunteli tarkkaan, kuunteli laulua elämästä, omasta elämästään, puhjeten kyyneliin välillä surusta, välillä ilosta, välillä muuten vain. Vanhus soitti ja lauloi läpi yön, taukoamatta kertaakaan, ja kun viimein viimeiset sanat oli laulettu, viimeinen virsi veisattu, vanhus huokaisi syvään, soitti viimeiset sävelet, nousi ylös, ja vetäytyi luolaansa nukkumaan. Nuotio oli jo sammunut, ja hänen oli kylmä.