Uusi tekijänoikeuslakiesitys on nyt annettu eduskunnalle. Sitten viime näkemän esitykseen on tullut muutoksia pariin julkisesti kritisoituun kohtaan, mutta muutokset tuntuvan olevan käytännössä lähinnä kosmeettisia. Laki esimerkiksi sallisi teknisten suojauksien kiertämisen teoksen yksityisessä käytössä, mutta se ei sallisi kiertovälineiden levitystä tai kehitystä tutkimalla olemassaolevien toistimien toimintaa. Tämä hankaloittaisi huomattavasti tavallisen kuluttajan kykyä käyttää laissa taattua oikeuttaan. Edelleenkään laki ei käytännössä estäisi asiantuntevien tahojen suorittamaa aineiston luvatonta kopiointia, vaan vain mahdollistaisi mediatoistinmonopolien syntymisen. Kukaan ei saisi laillisesti valmistaa mediaformaatille toistinta ilman median oikeuksien omistajan lupaa. Kysynkin nyt, onko kansallisen edun mukaista todellakin suojata lailla mediamonopoleja? Jos ei, miksi tästä laista edes keskustellaan? Tietojenkäsittelytieteilijänä minua huolestuttaa myös lain suhtautuminen suojausten tieteelliseen tutkimukseen. Sitä saisi lain mukaan yhä tehdä, mutta tulosten julkistamisesta saattaisi joutua vaikeuksiin. Täten laki edesauttaisi tieteellisen tutkimuksen ennakkosensuuria.