Suomen Tiehallinto ylläpitää kansallista tie- ja katutietojärjestelmää nimeltä Digiroad. Tietokanta sisältää mm. karttatiedot Suomen virallisista teistä, ja "tarjoaa huikat mahdollisuudet liikennetelematiikkaan liittyvien palvelujen ja sovellusten kehittymiseen Suomessa". Perinteisten suljettuja tuotteita ja palveluita kehittävien yritysten kannalta ehkä, mutta tiehallinto ei ole nykyisen tietoyhteiskunnan haasteiden tasalla. Ruohonjuuritason kansalaisprojektit ja avoimiin järjestelmiin liiketoimintamallinsa perustavat yritykset jäävät syrjään - ei niinkään hankintahinnan, vaan rajoittavien käyttöehtojen takia. Kansainvälinen Openstreetmap-projekti tuottaa vapaakäyttöistä kartastoa vapaaehtoisvoimin. Pääkaupunkiseudun kartoitukseen osallistuneena olen pettynyt, ettei valtion verovaroin ylläpitämä tietokanta ole tähän käytettävissä. Sen sijaan meidän yksittäisten kansalaisten täytyy tehdä valtion jo kertaalleen tekemää työtä itsenäisesti uudestaan paikannuslaitteiden ja harvojen käytettävissämme olevien ilmakuvalähteiden avulla. Vaikka tiuhimmin asutuilla seuduilla kartta alkaa olla melko hyvässä kunnossa, digiroad-aineiston saatavuus saattaisi Suomen kertaheitolla kattavuuden kärkijoukkoon. Projektin tuottamaa karttaa käytetään monissa avoimen lähdekoodin reitinetsintä- ja kartoitussovelluksissa sekä esim. suomalaisessa reaaliaikaista paikannuspalvelua kehittävässä YouLoc-projektissa. Nämä ovat kaikkien vapaasti käytettäviä tuotteita ja palveluita, joten yhteiskunnallinen hyöty tarkkojen karttojen saatavuudesta projekteihin olisi suuri. Verovaroin tuotetun tiedon tulisi olla veronmaksajien vapaassa käytössä. Mikko Rauhala OpenStreetMap-kehittäjä