Suomi liittyi vuoden 2007 alussa internetsensuuria tukevien maiden kunniakkaaseen joukkoon mm. Kiinan ja Saudi-Arabian rinnalle. (Kyllä, joukossa on valitettavasti myös muita länsimaita, mutta älkäämme unohtako näitä alan uranuurtajia, joiden jalanjäljissä tässä kuljetaan.) Sensuuria kaupitellaan tietysti poliittisesti kuuman perunan, lapsipornon, varjolla. Kyseessä onkin lähinnä epärehellisten ja vihjeettömien poliitikkojen irtopistekeräily; sen sijaan että itse ongelmalle, lasten hyväksikäytölle, yritettäisiin tehdä jotain, lakaistaan asiaa himpun matkaa maton alle ja kusetetaan äänestäjiä täten kuvittelemaan, että sille olisi oikeasti tehty jotain. Sivumennen saadaan maahan luotua laajennuskelpoinen sensuurijärjestelmä vaikeasti vastustettavalla näennäisperusteella. Tämä jos jokin on lasten (poliittista) hyväksikäyttöä.
Nyt vuoden 2007 lopussa poliisi on jakanut operaattoreille ensimmäisiä sensuurilistoja. Koska lista on tietysti salainen, emme tiedä, mitä kaikkea valtiovalta ei halua meidän näkevän. Listaa voi kuitenkin muodostaa yrittämällä seurata esim. juuri pornosivustojen välisiä linkkejä, ja näin on tehtykin. Vähemmän yllättävää kyllä, listalla on paljon tavallista pornoa sisältäviä portaaleja. Ilmeisesti pornotuottajien elinkeinoa sopii haitata "syyllinen kunnes toisin todistetaan"-periaatteella, jos sivuilla näkyy vähänkin nuoremman näköisiä malleja.
Erityisesti on huomattavaa, kuten Je.org toteaa, että osa sensuroiduista sivustoista on täysin laillisten länsimaisten (yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten) bisnesten länsimaisilla palvelimilla pitämiä. Mikäli nämä olisivat todellisia lapsipornosivustoja, luulisi että ko. maiden viranomaiset olisivat yhteistyöhaluisia sulkemaan ne sijaintimaassaan. Sulkemiseen ei selvästi kuitenkaan ole todellisia perusteita, joten sivustojen sensurointikin on silkkaa mielivaltaa.
Kaikki sensuroitu materiaali ei sentään ole viatonta aikuisviihdettä; joukosta löytyy raportoidusti myös legitiimejä lapsipornosaitteja. Näiltä osin vuotaneet sensuurilistan osat helpottavat ko. materiaalin etsijöiden urakkaa; kiitos eduskunnan kukkahattujen lapsipornoa on siis taas hieman helpompi löytää, ja järjestelmän kiertäminenkin on teknisesti triviaalia.
Olemme saapuneet tienhaaraan; sensuuri on aloitettu, ja voimme välittömästi
todeta sen olevan sekä mielivaltaista että haitallista ääneen lausutulle
tarkoitukselleen. Voimme ottaa oppia tästä ja purkaa sensuurijärjestelmän
tai kieltäytyä tunnustamasta tosiseikkoja. Jälkimmäisessä tapauksessa
sensuurijärjestelmää tullaan luultavasti lähitulevaisuudessa laajentamaan
entisestään; poliittisia paineita kasataan par'aikaa mm. tekijänoikeuksiin
kyseenalaisesti suhtautuvien sivustojen sensuroinnin suhteen, ja olemassaolevan
järjestelmän laajentamiseen on aina pienempi kynnys kuin sellaisen pystyttämiseen
tyhjästä.
Lisää objektiivista tietoa lapsipornosta, sen leviämisestä ja asian ympärillä pyörivästä poliittisesta piirileikistä löytyy sivustolta http://lapsiporno.info/.
Henkilökohtaisena protestinani tätä lapsipornon löytymistä edistävää ja epärehellisin perustein läpiajettua sekä sovellettua salaista sensuurilistaa vastaan esitän ohessa teoksen jossa olen itse päärooleissa (hyväksikäyttämässä itseäni?) Jaa miksi? No, jos joku haluaa joskus sensuroida tämän kuvan, motiivina ei voi olla hyväksikäytettävän lapsiparan suojelu vaan vain moralismi.