Masinointimies-sarjakuvakampanja


Masinointimies 
haluaa sinut! Masinoinnin profiilin kohottamiseksi ja uusien toimijoiden houkuttelemiseksi mukaan toimintaan olen ideoinut Masinointimies-sarjakuvakampanjan.

Olen tehnyt aluksi pari käsikirjoitusluonnostelmaa, ja lisää on tulossa ajan salliessa. Muidenkin käsikirjoituksia ja ideoita otan mielelläni vastaan, jos ne sopivat kampanjan teemoihin. Piirtäjät olisivat kuitenkin oleellisempia, koska se puoli ei minulta itseltäni suju. Samalla kun yritän tiedustella halukkuutta aiempaa DRM-sarjakuvaprojektiani kuvittaneilta henkilöiltä, muutkin halukkaat ovat hyvin tervetulleita ottamaan yhteyttä. Ensimmäisten kiinnostuneiden piirtäjien kanssa olisi myös tarkoitus luonnostella Masinointimiehen yleinen ulkoasu; tällä hetkellä mietin hieman Matrix-tyylistä mustapukuista aurinkolasimiestä lepattavine takinliepeineen. Masinointimiehellä on toki paidassaan Masinointi-logo (ks. esim. Masinointi-T-paita). Luonnollisesti jokainen piirtäjä saisi soveltaa omaa tyyliään, kunhan Masinointimies on helposti tunnistettavissa.

Pienenä lisäideana olen ajatellut, että Masinointimiehellä voisi olla joissain pätkissä aisapari, mutta tälle en ole vielä kehittänyt tarkempia suunnitelmia. Alustavasti olen miettinyt että nimi voisi olla vaikkapa Ihmisoikeustyttö (sanaleikkii "Ihmetytön" kanssa, lisäksi vrt. Robin the Boy Wonder).

Projektiin tuotetun materiaalin, sekä käsikirjoitusten että piirrosten, tulee olla lisensoitu jollain Creative Commonsin päälisensseistä. Itse lisensoin omat tuotokseni by-sa-lisenssillä, joka sallii kaikenlaisen käytön kunhan nimeni mainitaan ja mahdolliset muutetut versiot ovat myös samalla lisenssillä lisensoituja. Tätä lisenssiä suosittelen myös muille tämän projektin puitteissa työskenteleville, mutta mukaan otetaan myös nc- ja/tai nd-rajoitettuja töitä (ei kaupallista käyttöä / ei muutettuja versioita) jos artistille tämä on kynnyskysymys.

Avoimuuden hengessä mainittakoon, että yritän päästä eduskuntavaaliehdokkaaksi 2007 Helsingin vaalipiiristä. Jos onnistun tässä pyrkimyksessä, aikomukseni on käyttää tuotettua materiaalia myös vaalikampanjointiin. Masinointi.org ja täten myös Masinointimies ovat kuitenkin riippumattomia; Masinointi.org voi tukea myös muiden mahdollisten masinointihenkisten ehdokkaiden kampanjoita puoluekannasta riippumatta.

Käsikirjoitukset

Ellei toisin mainita, käsikirjoitukset on kirjoittanut Mikko Rauhala ja ne on lisensoitu Creative Commons by-sa-lisenssillä. Käsikirjoitukset ovat toki hieman modifioitavissa piirtoprosessin aikana.

Masinointimies kohtaa patenttipeikon

  1. Tekstilaatikko: "Masinointimies partioi Helsingin katuja korjattavia vääryyksiä etsien." Masinointimies näytetään auttamassa ikäihmistä kadun yli.
  2. Tekstilaatikko: "Yhtäkkiä:" Taivaalle on heijastettu Masinointi-logo, johon Masinointimies katsoo. "Mahtavat masinaattorit, joku on pulassa!" (Paremman lentävän lauseen saa keksiä ;)
  3. Tekstilaatikko: "Kumpulassa tapahtuu kummia:" Kuvassa vaatimattoman omakotitalon edusta ja autotalli, josta korsto on juuri raahaamassa ulos tietokonelaitteistoa. Vieressä virnuilevat yhtiöpamppu ja lakimies. Hädissään oleva asukas vilkuilee autotallin kulman takaa signaalivalonheittimen viereltä.
  4. Masinointimies pelmahtaa paikalle yläilmoista: "Mitäs täällä tapahtuu?" Pahikset hätkähtävät. Mies kulman takaa huikkaa: "Megasoft uhkasi minua oikeudenkäynnillä, koska uskalsin ohjelmoida henkeni pitimiksi. Ei minulla ole varaa pitkälliseen oikeudenkäyntiin, joten he vievät kaiken lisenssimaksuina!"
  5. Masinointimies katsoo nyreästi pamppuun ja lakimieheen. Tekstilaatikko: "Masinointimiehen röntgenkatse näkee lakimiehen valheiden läpi." (Katsekatkoviivat lakimiehen puhekuplaan.) Yhtiöpamppu: "Firmani vain perii rehellisiä velkoja. Sinua ei täällä tarvita, Masinointimies." Lakimies: "Aivan. Onhan reilua, että voimme ajaa nousevat kilpailijat konkurssiin ohjelmistoideapatenteillamme. Jos muut saisivat olla yhteensopivia tuotteidemme kanssa, voisimme menettää monopolimme ja kuluttajat saisivat viimein valinnanvaraa!" Masinointimiehen ajatuskupla: "Vai sillä lailla."
  6. Tekstilaatikko: "Masinointimies laittaa kiristäjät kuriin Suomen patenttilain 1§:lla ja Euroopan patenttisopimuksen artiklalla 52." Kuvassa Masinointimies mättää pahiksia päähän lakikirjoilla kommentoiden: "Laittomat patenttinne ovat ostettujen virkamiesten myöntämiä." Kaltoin kohdeltu pienyrittäjä katselee sivusta kädet ristissä kyynelsilmin. Optio: kirjalla ja nyrkillä, pahiksella leuassa Masinointimiehen paha merkki.
  7. Pahikset lähtevät paikalta lyötyinä; poisvietävänä ollut laitteisto jäi jalkakäytävälle. Yrittäjä: "Kuinka voin kiittää sinua, Masinointimies?" Masinointimies: "Ole ihmisiksi, äläkä itse firmasi kasvaessa ryhdy patenttipeikoksi."
  8. Etualalla miehen varjokuva vilkuttamassa Masinointimiehelle, joka lentää aurinkonlaskua kohden. Auringossa voisi hämärästi näkyä M.

Masinointimies ja uhka CD:ltä

  1. Tekstilaatikko: "Masinointimies suorittaa aamutoimiaan lähiöpuistossa." Kuvassa Masinointimies noukkimassa kissaa puusta alas.
  2. Tekstilaatikko: "Yhtäkkiä Masinointimiehen oikeudenmukaisuusvaisto hälyttää." Lähikuva Masinointimiehestä, pään ympärillä näkyy hämähäkkivaistoviivoja. Masinointimies katsoo päättäväisesti sopivaan suuntaan.
  3. Tekstilaatikko: "Levy-yhtiön miehet juonivat musiikin ystävien pään menoksi." Kuvassa siisti koodari koneen ääressä selittämässä pukumiehelle: "...ohjelma asentuu automaattisesti asiakkaan koneelle ja rajoittaa tämän toimintaa haluamallanne tavalla." Pukumies kysyy: "Kai asiakkaan toimista myös raportoidaan meille?" Koodari vastaa: "Totta kai."
  4. Masinointimies liitää sisään ikkunasta: "Mitäs täällä karpeloidaan?" Koodari hätkähtää: "Masinointimies!" Pomo on viileämpi: "Mene pois, me saamme suojata tuotteemme miten haluamme."
  5. "Ja minä käyttäjien koneet teiltä", toteaa Masinointimies muskeleitaan pullistellen. Tekstilaatikko: "Masinointimiehen magneettimuskelit pyyhkivät kovalevyt ja varmistusnauhat kauempaa kuin keskikokoinen ydinkoe" — teekkarien vanha sananlasku
  6. Koodari katsoo konetta kauhuissaan: "Vakoil...suojausohjelmani pyyhkiytyi!" Pomo: "Nyt olet vaikeuksissa, Masinointimies! Tuhosit roppakaupalla yhtiömme omaisuutta! Usutan poliisit kimppuusi!"
  7. Masinointimies ottaa rauhallisesti: "Eipä hätäillä. Muistakaa, että lakia saa rikkoa hyvässä tarkoituksessa.*" Tekstilaatikko: "* Totta! Rikoskomisario Kaarle Lönnroth päätti 2005 olla tekemättä mitään Viralg Oy:n Sony BMG:n toimeksiannosta vertaisverkoissa harjoittamalle häiriköinnille (rikoslain 38. luku, 5§)."
  8. Pomo kihisee tukahdutetusta raivosta, ajatuskupla: "Ehkä pitäisi sittenkin vain myydä musiikkia..." Ikkunasta näkyy pois lentävä Masinointimies, mahdollisesti myös auringonlasku kuten edellisessä. Tekstilaatikko: "Masinointimiehen työ on tehty... toistaiseksi."

Masinointimiehen synty

  1. Joukko nuoria hirviöiden ympäröimänä: "Apua, Teoston ja Gramexin virkariiviöt hyökkäävät!" "Patenttipeikot ovat tukkineet pakoreitin, mikä nyt neuvoksi?" "Ei auta kuin...", sanoo yksi etualalla, puristaen Masinointisormuksella varustettua nyrkkiä merkitsevästi.
  2. Iso ruutu, nuorten hahmot osoittavat sormuksillaan keskustaa, jossa muotoutuu aikamme sankari. Reunoilla epämääräisinä uhkaavia hahmoja. "Avoimuus!" "Vapaus!" "Kulttuuri!" "Solidaarisuus!" "Radikaalius!" "Yhteisvoimistanne synnyn minä, (*) Masinointimies!" (Referenssin missaajille: Kapteeni Planeetta.) Oikea alakulma: "Supersankarin synnyn valomyrsky tuhoaa pimeyden olennot!" (Ehkä kaksi ruutua, miten parhaiten saa sommiteltua? Mahdollinen sopiva leikkauskohta merkitty tähdellä.)
  3. "Pelastuimme! Kuinka voimme kiittää sinua, Masinointimies?" "Muistamalla, että voitimme vain taistelun. Maailman Karpelat punovat yhä juoniaan, vielä patenttipeikot ja mediamahdit imevät viattomien lompakoita. Voitto on mahdollinen, mutta meillä on paljon työtä tehtävänä, ja tarvitsemme apua."
  4. Uncle Sam -tyyliin: "Masinointimies haluaa SINUT"

Valid XHTML 1.1!